Muistat varmasti omasta kokemuksesta, miten jännittävä hetki koulun aloittaminen on? Näillä sanoilla Lounaismaan Osuuspankin markkinointipäällikkö aloittaa vastauksensa kertoessaan, miksi pankki ja Hope ry järjestävät jo toista vuotta peräkkäin Reppu joka selkään -keräyksen.

– Koulun aloittaminen on jännittävä hetki kaikille. Erityisen jännittävä se on kuitenkin niiden perheiden lapsille, joilla ei ole varaa ostaa näyttävää reppua uudelle koululaiselle. Tämän keräyksen avulla haluamme helpottaa näiden lasten koulun aloittamista ja tuoda heidät samalle viivalle muiden kanssa, Heino kertoo.

OP Lounaismaan reppukeräykseen voi osallistua tuomalla repun Salon, Perniön, Someron tai Forssan konttoriin.

– Keräys on käynnissä heinäkuun ajan. Toiveena on, että reput olisivat uusia, jotta ne kestävät uusilla omistajillaan mahdollisimman pitkään. Myös penaalit ja muut koulutarvikkeet ovat hyvä lahjoitus.

Sata suurta hymyä – onnelliset ekaluokkalaiset

Viime vuonna OP Lounaismaan toimialueella järjestettyyn reppukeräykseen lahjoitettiin yhteensä noin 80 reppua.

– Jokainen reppu tuli tarpeeseen. Salon seurakunnan diakoniatyö vastasi reppujen jakamisesta ja ne lahjoitettiin perheille ympäri toimialuettamme, Heino sanoo.

Heino toivoo, että ihmiset ottaisivat tämän kesän keräyksen omakseen vähintään yhtä hyvin kuin edellisenä vuonna.

– Koulun aloittaminen on tärkeä etappi lapsen elämässä ja näillä repuilla on iso merkitys siinä. Vähävaraisissa perheissä uuden repun hankkiminen voi olla liian iso satsaus – näin ollen varusteet kiertävät usein lapselta toiselle ja viimeisenä koulunsa aloittava saa tyytyä moneen kertaan käytettyyn.

Reppuja saaneiden lasten lisäksi myös useat OP Lounaismaan asiakkaat ovat kertoneet Heinolle saaneensa keräykseen osallistumisesta hyvän mielen.

– Todella moni reppuja lahjoittanut kertoi ilahtuneensa siitä, että he voivat tehdä omalla paikkakunnallaan hyvää pienellä vaivalla ja rahalla. Halutessaan reppuun voi jättää myös pienen kortin, jossa on tervehdys tulevalle ekaluokkalaiselle, Heino sanoo.