”Täten minä määrään viimeisenä tahtonani, että kaikki omaisuuteni on menevä..” Läheisen kuollessa moni alkaa pohtia myös omaa kuolevaisuuttaan ja mahdollista testamenttia.

– Kaikkien olisi hyvä tietää, miten oma omaisuus jakautuu lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan. Jos siihen haluaa muutoksia, testamentti on syytä laatia, OP Lounaismaan pankkilakimies Milla Lahtela kertoo.

Testamentilla pystyy määrittelemään kenelle omaisuus siirtyy kuoleman jälkeen, mutta myös turvaamaan läheisten elämää.

– Esimerkiksi avopuolisoille testamentti saattaa olla todella tärkeä. Sen avulla voidaan esimerkiksi tiettyjen edellytysten täyttyessä järjestää toiselle elinikäinen asumisoikeus yhteiseen kotiin.

Mutta tarvitaanko testamenttia ja asumisoikeutta, jos avopuolisot omistavat kotinsa puoliksi?

– Ilman testamenttia avopuoliso ei automaattisesti peri lakimääräisen perimysjärjestyksen perusteella, eikä hänellä ole aviopuolison tavoin avio-oikeutta puolison omaisuuteen tai suoraan lakiin perustuvaa hallintaoikeutta puolisoiden yhteiseen asuntoon. Esimerkiksi yhteisesti omistettuun asuntoon tulisi näin ollen toiseksi omistajaksi edesmenneen puolison kuolinpesä ja kuolinpesän osakkaista riippuu, kuinka sujuvasti asuntoon liittyvät ratkaisut tästä eteenpäin toteutuvat.

– Monille tulee yllätyksenä myös se, että aviopuolisokaan ei aina peri automaattisesti puolta vainajan omaisuudesta. Siksi näistä asioista on hyvä keskustella sekä kotona että asiantuntijan kanssa, Lahtela sanoo.

Säästä veroissa

Kuolemasta ja testamentin tekemisestä voi olla vaikea puhua. Kun Lahtelalta kuitenkin kysyy, kuinka usein hän työssään laatii testamentteja, vastaus on yllättävä.

– Kyllä niitä tulee laadittua viikoittain. Ihmiset ovat nykyään avoimempia ja tietoisempia näistä asioista. Ennen myös avioiduttiin enemmän ja pysyttiin yhdessä, jolloin testamentille ei välttämättä monesti koettu olevan tarvetta. Suomalaisten varallisuustaso on noussut, mikä osaltaan lisää kiinnostusta testamentin laatimista kohtaan, Lahtela sanoo.

Yhä useampi suomalainen huomioikin testamenttinsa laatimisessa myös verosuunnittelun.

– Omaisuutta voi hajauttaa useammalle perijälle tai jättää yksi sukupolvi välistä perintöverotuksen keventämiseksi. Myös testamentin hallintaoikeusjärjestelyillä voidaan saavuttaa verotuksellista etua. Kaikkea ei kuitenkaan kannata verojen välttämisenkään nimissä tehdä, vaan pyrkiä kokonaisvaltaisesti järkevään ratkaisuun, Lahtela muistuttaa.

Fiksu varmistaa

Koska suomalaisilla on keskimäärin yhä enemmän varallisuutta ja moni asuu uudisperheessä, on testamentin laatimiseen kiinnitettävä erityistä huolellisuutta.

– On tärkeää varmistaa, että kaikki sanamuodot ovat oikein, jotta testamentin tekijän viimeinen tahto täyttyy varmasti, Lahtela sanoo.

Jos testamentin tekeminen on ajankohtaista, Lahtela kehottaa ottamaan rohkeasti yhteyttä OP Lounaismaan lakipalvelutiimiin.

– Testamentilla voi määrätä koko omaisuuden periytymisestä tai vain yksittäisestä osasta. Esimerkiksi siitä, kuka perii kesämökin.

Kuten monia muitakin tärkeitä asiakirjoja, myös testamenttia on hyvä päivittää tasaisin väliajoin.

– Elämäntilanteet muuttuvat vuosien saatossa. Ihmisille saattaa tulla lisää omaisuutta tai uusia jälkeläisiä, eli esimerkiksi lapsenlapia. Jos haluaa jättää heille osan perinnöstään, se on hyvä kirjata testamenttiin.

– Testamenttia ei pitäisi ajatella pelkästään kuoleman ennakointina, vaan myös varautumisena tulevaan. Eräs asiakkaani sanoi kerran, että testamentin tekemisessä on vähän sama juttu kuin sateenvarjon kanssa. Kun sen ottaa varmuuden vuoksi mukaan, niin silloin ei ainakaan rupea satamaan, Lahtela hymyilee.