Olet varmasti huomannut, että media on tällä hetkellä täynnä lehtiartikkeleita, podcasteja ja blogikirjoituksia, jotka käsittelevät asuntosijoittamista ja kiinteistöjen arvon säilymistä. Aihe on trendikäs ja kiinnostaa myös monia OP Lounaismaan asiakkaita. Mutta kannattaako asuntosijoittaminen muualla kuin yliopistokaupungeissa ja isoissa kasvukeskuksissa?

– Tärkeintä on miettiä oma sijoitusstrategia kuntoon. Jos tavoitteena on päästä nopeasti kiinni ensimmäiseen sijoitusasuntoon ja saada sijoituksilleen vuokratuottoa, seutumme on loistava valinta asuntosijoittajalle, OP Koti Lounaismaan myyntijohtaja Jarkko Nikander sanoo.

Salon, Someron ja Forssan seuduilla asuntojen hinnat ovat huomattavasti maltillisempia kuin esimerkiksi Helsingissä, jolloin myös asuntosijoittamisen voi aloittaa pienemmällä pääomalla.

– Helsingin Munkkiniemessä 28 neliön yksiö maksaa helposti yli 200 000 euroa. Täällä kaupoille pääsee murto-osalla noista summista, mikä mahdollistaa esimerkiksi useampien asuntojen ostamisen ja hajauttamisen eri yhtiöihin, Nikander havainnollistaa.

Tiedä mitä ostat

Mutta mitä alkavan asuntosijoittajan tulisi huomioida ennen kiinteistökaupoille lähtemistä?

– Ensin kannattaa selvittää omat taloudelliset realiteetit ja neuvotella rahoituspuoli kuntoon pankin kanssa ja se, millaiselle budjetilla on liikkeellä. Kun nämä asiat ovat kunnossa, voi lähteä tutkailemaan myynnissä olevia kohteita. Asuntosijoittamisessa sijainti ja taloyhtiön tilanne ovat tärkeitä, Nikander sanoo.

Taloyhtiön taustoja tutkiessa Nikander neuvoo miettimään kokonaisuutta ja palaamaan omaan sijoitusstrategiaan.

– Sijoitusstrategioita on taatusti yhtä monia erilaisia, kuin on sijoittajiakin. Jotkut suosivat uudempia kohteita, toiset panostavat asuntoihin, joissa on remontit tehtynä ja jotkut ostavat niin sanottuja tee se itse -kohteita ja remontoivat ne kuntoon. Täytyy myös miettiä, odottaako kohteelta arvon nousua vai panostaako vuokratuottoon.

– Tärkeintä on, että tietää mitä on ostamassa. Myyjä on aina velvollinen ilmoittamaan kaikki tiedot taloyhtiöstä ja niihin kannattaa perehtyä huolella. Jos tuntuu, että lukuja on vaikea tulkita itse, niin kiinteistönvälittäjiltämme saa aina apua.

Huolehdi omistuksistasi

Asuntosijoittamisessa, kuten kaikessa muussakin sijoittamisessa, pitkän aikavälin tuotto ratkaisee. Siksi paras aika aloittaa asuntosijoittaminen on nyt.

– Korot ovat alhaalla ja seutumme taloustilanne on nousussa, joten hetki on otollinen asuntosijoittajalle. Positiivisesta talouskasvusta kertoo myös se, Lounaismaan alueella myytyjen asuntojen määrä kasvoi viime vuonna 12,5 prosenttia ja OP Koti Lounaismaalla 30 prosenttia. Hyville kohteille olisi tällä hetkellä enemmän kysyntää, kuin mitä meillä on tarjontaa, Nikander kertoo.

Kun sijoitusasunto on hankittu, Nikander kehottaa myös pitämään siitä huolta.

– Asuntoa kannattaa kunnostaa ja päivittää tasaisin väliajoin, jotta sen arvo säilyy. Koti on aina ollut tärkeä meille suomalaisille ja viime vuosina vuokralaiset sekä asunnonostajat ovat tulleet entistä vaativammiksi. Mutta toisaalta hyvin pidetystä asunnosta ollaan valmiita maksamaan enemmän.

Sopivia vuokralaisia etsiessä on mahdollista kääntyä OP Koti Lounaismaan puoleen.

– Kauttamme vuokrattiin viime vuonna lähes 450 asuntoa, joten löydämme varmasti sopivat asukkaat asuntoon kuin asuntoon, Nikander sanoo.