Punainen tupa ja perunamaa mielletään perinteisesti suomalaisen asumisen unelmaksi ja idylliksi. Nykyään harva enää unelmoi muuttavansa vakituisesti maalle, mutta sitäkin useampi haaveilee omasta vapaa-ajan asunnosta. Yksi sellainen on myynnissä Tammelan Kaukjärven rannalla.

– Perunamaata ei ole, mutta tällä tontilla löytyy kyllä tilaa sellaisen perustamiseen, OP Kodin kiinteistönvälittäjä Hannu Pehkonen sanoo pihamaata esitellessään.

Seisomme punaisen hirsistä rakennetun mökin pihalla ja en voi olla kuvittelematta, millaista täällä olisi viettää aurinkoisia kesäpäiviä.

– Kokonaisuuteen kuuluu päärakennus, savusauna, huvimaja sekä varastorakennus. Sekä Forssan että Tammelan keskustoihin ajaa tästä noin kymmenen minuuttia. Tästä ei kesäkoti enää paljon parane.

Tutustu kohteeseen

Ihailemamme kohde on Pehkosen mukaan tullut myyntiin kolme viikkoa sitten. Ennen meitä mökkiä on ehtinyt käydä katsomassa jo useampi potentiaalinen ostaja.

– Tällaiset kohteet menevät yleensä melko nopeasti kaupaksi. Mökkikaupoille suunnatessa onkin hyvä miettiä ensin rahoitus kuntoon. Niinkin on joskus käynyt, että asiakas on ihastunut mökkiin ja lainapäätöstä odotellessa joku muu on ehtinyt lyödä kaupat lukkoon, Pehkonen kertoo.

Mutta mihin muihin asioihin mökkiä ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota?

– On ehdottoman tärkeää selvittää, miten jätevedet on hoidettu kiinteistöllä. Nämä asiat on lain mukaan saatettava kuntoon lokakuun loppuun mennessä, joten asiasta kannattaa varmistua, ettei myöhemmin tule ikäviä yllätyksiä ja kulueriä.

Nykyaikaa vai luomua

Kun pihamaa, laituri ja savusauna on tarkasteltu, on vuorossa itse päärakennuksen esittely.

– Tämä on rakennettu vuonna 2003. Sisältä on tupakeittiön lisäksi erillinen makuuhuone, parvi, wc- ja suihkutilat sekä sauna. Täällä kelpaa mökkeillä, Pehkonen kertoo.

Mökistä löytyy siis lähes kaikki mukavuudet, mutta onko se nykypäivänä edellytys vapaa-ajan asuntoa myytäessä?

– Ei välttämättä. Jotkut haluavat kakkoskodin kaikilla mukavuuksilla, mutta toiset kaipaavat perinteisempää mökkiä, jossa on ulkohuussi ja kantovesi. Kuten mökkejä, myös ostajia on joka makuun. Niin mitäs sanotte, joko laitetaan tarjous menemään, Pehkonen kysyy hymyillen esittelykierroksen päätteeksi.