Sanotaan, että lapsen saaminen muuttaa ihmistä. Lounaismaan Osuuspankin pankinjohtaja Jukka Tuomisen mukaan isäksi tuleminen kasvattaa, mutta ennen kaikkea se avartaa ajatusmaailmaa.

– Sain esikoiseni 40-vuotiaana ja elin sitä ennen hyvin erilaista elämää. Päivät kuluivat pitkälti työn ja harrastusten ehdoilla. Prioriteetit ovat menneet uusiksi ja yhteistä aikaa on oppinut arvostamaan aivan eri tavalla, Jukka sanoo.

Kaksivuotiaan Nicolas pojan kasvua seuratessa Jukka on saanut elämäänsä uudenlaista sisältöä sekä tietynlaista jatkuvuuden tunnetta.

– Ensimmäisen vuoden ajan lapsi tarvitsee hyvin paljon äitiään, mutta viimeisen vuoden ajan olemme päässeet tutustumaan toisiimme aivan uudella tavalla. On hauska huomata, miten jo kaksivuotiaan kanssa voi löytää yhteisiä naurunaiheita ja kiinnostuksen kohteita.

Musiikki on aina ollut tärkeä osa Jukan elämää. Soittamisesta vaikuttaa tulevan yhdistävä tekijä myös isän ja pojan välille.

– Musiikki kiinnostaa selvästi Nicolasta ja hänelle on jo hankittu oma pieni ukulele. Soittopuuhien ohella vietämme paljon aikaa myös puistoissa ulkoilemalla ja leikkimällä. Paini on selkeästi meidän juttumme, Jukka naurahtaa.

Jukka ja kaksivuotias Nicolas ovat löytäneet viimeisen vuoden aikana useita yhteisiä naurunaiheita ja kiinnostuksen kohteita.

Kiireen keskellä

Kuten monissa muissa lapsiperheissä, myös Jukan kotona perhe-elämän ja töiden yhdistäminen vaatii välillä tasapainottelua.

– Yhteispelillä saamme asiat sujumaan. Nicolaksen lisäksi perheeseeni kuuluvat puoliso ja hänen kolme tytärtään aikaisemmasta suhteesta. Pyrimme suunnittelemaan ja priorisoimaan menomme hyvissä ajoin etukäteen, Jukka sanoo.

Nykypäivän työelämässä päivät ovat välillä hetkisiä ja pitkiä. Pankinjohtajana työskentelevä Jukka nauttii kuitenkin joka hetkestä.

– Työ on todella iso osa identiteettiäni. Innostun joka päivä siitä, että pääsen työskentelemään hienojen ihmisten kanssa ja kehittämään pankkia sekä itseäni asiakkaiden eduksi. Uuden oppiminen on tärkeää ja toivon, että myös Nicolas ymmärtää sen jonain päivänä.

– Haluan opettaa pojalleni myös toisten ihmisten kunnioittamista, luontaista uteliaisuutta, avoimuutta sekä kiitollisuutta. Sekä sen, että yrittänyttä ei laiteta. Jos jotain haluaa, niin sen eteen pitää olla valmis tekemään töitä ja välillä myös sietämään epäonnistumista.

Töiden ja perhe-elämän ohella Jukka kokee tärkeäksi, että kalenterissa riittää aikaa myös ystäville ja harrastuksille.

– Arjen kiireissä jaksaa paremmin, kun muistaa pitää itsestä huolta. Nicolasta katsoessa mietin usein, että me aikuiset voisimme ottaa oppia siitä luontaisesta innostuksesta ja draivista, mitä lapsilla on.

Jukka toivoo voivansa opettaa pojalleen inhimillyyttä, toisten ihmisten kunnioittamista sekä kiitollisuutta.

Muuttuva maailma

Digitalisaation myötä nykylapset elävät aivan erilaisessa maailmassa kuin Jukan lapsuudessa. Tämä vaatii erilaista otetta myös kasvattamiseen.

– Lapsille on tarjolla enemmän mahdollisuuksia, mutta samalla myös uhkia. Vanhempien pitää olla aiempaa valppaampia asettamaan rajoja sekä käsittelemään lapsen hämmennyksen tunteita, Jukka sanoo.

Kaksivuotias Nicolas ei vielä osaa hämmentyä maailman tapahtumista, mutta isäksi tulemisen myötä Jukka kertoo miettivänsä aiempaa useammin esimerkiksi ilmastonmuutosta.

– Uskon, että pienilläkin asioilla on vaikutusta ja viisaus lopulta voittaa. Historia on osoittanut, että ihmiskunta on onnistunut luomaan nahkansa ennenkin ja muuttamaan asioiden kulun.

– Elämme isojen kysymysten äärellä, mutta silti tärkeintä on elää nykyhetkessä ja olla kiitollinen siitä, mitä meillä on. Ja vaikka isänpäivänä on kiva saada aamiainen vuoteeseen, niin kyllä ne elämän parhaat hetket koetaan arjessa. Muistetaan nauttia siitä.