Kun Forssan Urheiluakatemiasta kysyttiin, voisiko Lounaismaan Osuuspankki tukea akatemian toimintaa, ei pankissa mietitty kauaa.

– Haluamme antaa tukemme nuorille, jotta heillä on parhaat mahdolliset olosuhteet harjoitteluun. Liikunta on tärkeä osa myös monien työntekijöidemme elämää, joten ymmärrämme urheilun merkityksen nuorten elämässä varsin hyvin, OP Lounaismaan markkinointipäällikkö Tarja Heino sanoo.

Pankin avulla Forssan Urheiluakatemiassa aloittavat yläkoululaiset saavat kukin oman Kasva Urheilijaksi -kirjan. Kirjasta löytyy ohjeita niin harjoitteluun, ruokavalioon kuin lepoon liittyen.

– Kasva Urheilijaksi -oppimateriaalin avulla urheilevat yläkoululaiset saavat tärkeitä elämänhallinnan taitoja, joita tarvitaan niin urheilussa kuin elämässä pärjäämiseen, akatemiakoordinaattori Jukka Vierimaa kertoo.

Pasi Harju (vas.), Jukka Vierimaa ja Tarja Heino tutkimassa Kasva Urheilijaksi -kirjan sisältöä.

Urheilu kuuluu kaikille

Forssan Urheiluakatemiassa harjoittelee tällä hetkellä hieman yli sata toisen asteen opiskelijaa sekä 30 yläkoululaista.

– Urheiluakatemiassa on aiemmin ollut vain toisen asteen opiskelijoita. Forssan yläkouluissa otettiin tänä syksynä käyttöön harrasteaamut, mikä mahdollisti akatemiatoiminnan laajentamisen myös yläasteikäisille, yläkoulukoordinaattori Pasi Harju kertoo.

– Lajikirjo vaihtelee paljon. Mukana on noin 15 pesäpalloilijaa, 10 jääkiekkoilijaa, muutamia koripalloilijoita sekä yksilölajien harrastajia, Vierimaa sanoo.

Urheiluakatemia on Suomen Olympiakomitean alainen toimija, jonka ideana on tarjota nuorille mahdollisuus harjoitteluun seuran järjestämien lajitreenien ulkopuolella.

– Tavoitteemme on, että akatemia olisi urheilijalle maksuton, sillä nuoret ja heidän vanhempansa maksavat jo iltaharjoittelusta. OP Lounaismaan tuki on kultaakin arvokkaampaa ja sitä arvostetaan varmasti monissa forssalaisissa perheissä, Vierimaa kiittelee.

OP Lounaismaa lahjoitti Forssan Urheiluakatemialle 60 Kasva Urheilijaksi -kirjaa.