OP Länsi-Uusimaa tukee lasten ja nuorten hyvinvointia 30.000 eurolla

Hakuaika yhdistyksille 15.2.2019 saakka

OP Länsi-Uusimaa haluaa olla tiiviisti mukana toimialueensa kehityksessä ja hyvinvoinnin lisäämisessä. Olemme juuriltamme tiukasti kiinni Suomessa ja se merkitsee vastuunkantoa suomalaisista. Yhteiskuntavastuu on OP:n ytimessä. Vastuullisuutta ei mitata puheiden vaan tekojen kautta.

Toimimme toimialueellamme monin tavoin perheiden ja lasten hyväksi. Edistämme nuorten taloustaitoja, olemme mukana Hope -yhdistyksen reppukeräyksessä, teemme monipuolista yhteistyötä seurojen ja yhdistysten kanssa, järjestämme Hippo-kisoja.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vihdin paikallisyhdistys ry oli yksi viime vuonna tukea saaneista yhdistyksistä. Näin kommentoi yhdistyksen puheenjohtaja Camilla Bonden:

  • MLL Vihdin paikallisyhdistys haki Hyvä kiertämään -tukea vuonna 2018 yhdistyksen järjestämään retkeen ja iloksemme meille myönnettiin avustusta. Käytimme avustuksen (250 €) syksyllä järjestettyyn Elämä Lapselle -konserttimatkaan. Tuen avulla katoimme kuljetuskuluja sekä pystyimme tarjoamaan ilmaispaikkoja konserttiin. Ilmaisten, lahjoitettujen lippujen saajat etsittiin yhteistyössä Karviaisen kanssa. Retki tuki perheiden yhteistä tekemistä ja virkistäytymistä. Rahoitus oli erittäin tärkeä retken toteutukselle.

Haluamme laittaa hyvän kiertämään – tuemme lasten ja nuorten hyvinvointia 30.000 eurolla.

Hakuaika 14.1.-15.2.2019

OP Länsi-Uusimaan toimialueella (Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Siuntio ja Vihti) toimivat yhdistykset voivat saada tukea toimintaansa, joka tähtää eri-ikäisten lasten ja nuorten hyvinvointiin. Jaettava summa 30.000 euroa tulee jakautumaan tukea saavien yhdistysten kesken. Tukea voi hakea esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin, lasten ja nuorten urheilu- ja kulttuuritoimintaan tai muuhun edellä mainittua kohderyhmää tukevaan yleishyödylliseen toimintaan. Tuen saavien yhdistysten valintaan vaikuttavat mm. yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu sekä kohderyhmän määrä.

Yhdistyksen tulee täyttää sähköinen hakulomake osoitteessa www.lyyti.in/hyvakiertamaan2019

Tuen saaville yhdistyksille ilmoitetaan valinnasta helmikuun aikana.

OP sosiaalisessa mediassa