Markus Sillanaukee OP Länsi-Uusimaan toimitusjohtajaksi

Tehtävään 1.11.2018 alkaen

Länsi-Uudenmaan Osuuspankin uudeksi toimitusjohtajaksi 1.11.2018 alkaen on nimitetty kauppatieteiden maisteri, eMBA, Markus Sillanaukee (40). Sillanaukee siirtyy toimitusjohtajaksi Länsi-Uudenmaan Osuuspankin varatoimitusjohtajan paikalta.

Markus on työskennellyt OP Ryhmässä vuodesta 2000. Hän aloitti työuransa nykyisessä OP Vakuutuksessa ja siirtyi sieltä vuonna 2001 OP Keskukseen toimien siellä monipuolisesti erilaisissa pankki-, vahinkovakuutus-, henkivakuutus- ja varallisuudenhoidon työtehtävissä. Vuodesta 2007 lähtien Markus on työskennellyt Länsi-Uudenmaan Osuuspankissa, jossa hänellä on vahvat näytöt liiketoiminnan menestyksekkäästä ja tuloksellisesta johtamisesta. Viimeiset neljä vuotta Markus on ollut Länsi-Uudenmaan Osuuspankissa toimitusjohtajan varamies.

Länsi-Uudenmaan Osuuspankki on toimialueensa johtava finanssiyritys, joka on perustehtävänsä mukaisesti edistänyt omistaja-asiakkaidensa ja koko toimialueensa taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia.

  • Lähtökohdat uudelle toimitusjohtajalle ovat hyvät, sillä pankki on niin asiakaskokemuksen kuin monien taloudellisten mittarien valossa hyvässä kunnossa. Finanssialan kiihtyvän digitaalisen murroksen keskellä toimitusjohtajan tulee jatkossakin johtaa perustehtävämme toteuttamista. Markuksen vankka ja monipuolinen kokemus auttaa - luotamme häneen ja henkilökuntaamme, kuvailee hallituksen puheenjohtaja Pekka Hiidenheimo.

  • Uskon, että meidän osaavan ja työssä viihtyvän henkilöstön avulla pystymme tarjoamaan jatkossakin erinomaista asiakaskokemusta, Markus Sillanaukee sanoo.

  • Haluamme olla vetovoimaisin toimija asiakkaiden, työntekijöiden ja kumppaneiden näkökulmasta. Uskon, että hyvää yhteishenkeä ja yhdessä tekemisen kulttuuria edelleen kehittämällä vahvistamme myös aitoa asiakaslähtöisyyttä ja sitä, että asiakkaan arki on sujuvaa kaikissa finanssiasioissa. Meidän tulee kuitenkin omistaja-asiakkaitamme kuunnellen kirkastaa miten parhaiten toteutamme perustehtäväämme ja tuotamme erinomaista asiakaskokemusta, hän jatkaa.

OP sosiaalisessa mediassa