Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopiston pelillistämisen professori Juho Hamari, 33, valittiin Porin yliopistokeskuksen Vuoden tutkijaksi syyskuun lopussa. Hamarin professuuri kuulostaa erikoiselta, ja sitä se onkin: hän on tiettävästi maailman ainut pelillistämisen professori.

Lapsuudessaan Kangasalla Hamari oli pelien suurkuluttaja: hän pelasi itse ja järjesti erilaisia pelitapahtumia. Vielä Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteen opiskelijanakaan hän ei ymmärtänyt, että peleistä ja pelaamisesta voisi vielä sukeutua ura. Pelien haasteiden ja monimutkaisten järjestelmien tutkiminen houkutteli nuorta opiskelijaa huomattavasti enemmän kuin luennoilla istuminen. Opinnot saivat kuitenkin täyskäännöksen, kun Hamari keksi, että pelit ja niissä tapahtuvat asiat liittyvät suoraan moniin yhteiskunnan ilmiöihin.

– Päätin tehdä kandidaatin tutkielman pelien ansaintalogiikasta. Osoittautuikin, että peleissä liiketoiminta, mediatutkimus ja tietotekniikka yhdistyvät aivan uusilla tavoilla. Siirsin saman innon, jota koin pelaamista kohtaan, tutkimustyöhön. Nyt ala on kasvanut räjähdysmäisesti ja sitä tutkitaan valtavasti.

Ennakkoluulot syrjään

Pelaamisella, erityisesti tietokoneella ja konsoleilla pelaamisella, on edelleen negatiivinen kaiku. Kirkonrotta raikkaassa ulkoilmassa tai lautapelit perheen kanssa koetaan hyödyllisiksi, mutta konsolipeleihin uppoutuminen tuomitaan usein ajanhukaksi.

Vanhempien olisi hyvä päivittää tietonsa peleistä ja pelaamisesta. Hamari muistuttaa, ettei niitä voi käsittää yhtenä saarekkeena. – Pelaaminen ja leikkiminen kuuluvat ihmisen normaaliin kehitykseen. Peleistä voi löytyä jotakin hyvää ja jotakin huonoa, samalla tavalla kuin elokuvista, mediasta tai kirjoista. Parhaimmillaan pelit kehittävät ajattelua, ovat motivoivia, yhteistyötaitoja kehittäviä sekä sinnikkyyteen opettavia.

Entä ne kuuluisat räiskintäpelit, joiden raa’an maailman pelätään siirtyvän suoraan tosielämään? - Sellaisesta ei ole näyttöä. Pelien kuvamaailma saattaa olla pintapuolisesti raaka, mutta se on vain temaattinen kehys. Kyse on usein lopulta aivan muusta. Tärkeitä taitoja ovat strateginen päättelykyky, taktiset ulottuvuudet ja yhteistyö.

Ammattina pelaaja

Nykyisin voi pelata siis myös ammatikseen. Hamarille peli-innostus toi akateemisen uran, mutta muitakin mahdollisuuksia on. Lahjakkaat pelaajat voivat tienata miljoonia kilpailemalla. Porin Ässilläkin on tätä nykyä elektronisen kilpaurheilun Aces-joukkue. Myös pelaamisen striimaus on suosittua. Pelivaikuttajat esittelevät pelaamistaan YouTubessa parhaimmillaan miljoonayleisölle. Pelaamisen ympärillä toimii jättimäinen koneisto. – Yksittäiset teinit voivat kasvaa mediataloja suuremmiksi vaikuttajiksi, Hamari tietää.

Peli auttaa elämäntapamuutoksessa

Digitalisaatio, robotisaatio, virtuaalitodellisuus ja elämän pelillistyminen voivat kuulostaa pelottavilta ajatuksilta varsinkin, jos ei ole milleniaali tai nuorempi. Peleistä voi kuitenkin hyötyä kuka tahansa.

– Robotisaatio, keinoäly ja algoritmit pyrkivät tekemään teknologiasta pystyvämpää, jotta se voisi palvella ihmistä paremmin. Pelillistämisessä on puolestaan kyse siitä, että koneiden sijaan ihmisistä tehdään kyvykkäämpiä. Erilaisilla peleillä voidaan kehittää suoraan esimerkiksi motivoituneisuutta, luovuutta ja sosiaalista vuorovaikutusta.

Eniten pelillistymisestä hyötyy Hamarin mukaan sellaisissa toiminnoissa, joihin on muuten hankala motivoitua. Esimerkiksi elämäntapamuutoksissa.

– On vaikea pysyä kiinnostuneena ja motivoituneena toiminnassa, jossa ei voi kehittyä nopeasti. Tulokset näkyvät pitkällä aikavälillä, mutta peleissä se on päinvastoin. Pelit antavat välitavoitteita, palautetta ja opettavat sinnikkyyttä. Peleissä ihmiset voivat kokea yhteisöllisyyttä, vertailla tuloksia ja kilpailla.

Lisätietoa pelitutkimuksesta