Vuonna 1902 perustettiin Osuuskassojen keskuslainarahasto Osakeyhtiö. 1950-luvulla Osuuskassojen toiminnan painopiste siirtyi vahvasti maalta kaupunkeihin muuttoliikkeen mukana. 2000-luvun alkua leimasi voimakas kasvu ja vaurastuminen. Viime vuosikymmenillä harppauksia on otettu ensin verkko- ja sitten mobiiliasioinnissa.

Länsi-Suomen Osuuspankki on ollut lähellä asiakasta erilaisissa pankkitoiminnan muutoksissa. Osuuspankin Rauman alueen henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava Hannu Kyrövaara kertoo, että Länsi-Suomen Osuuspankki on muodostunut aikojen saatossa kymmenistä aikaisemmin yhdistyneistä, itsenäisistä Osuuspankeista.

– Osuuspankkien perustajajäsenten jälkipolvet ovat olleet asiakkaina sukupolvesta toiseen, ja monet ovat asiakkaita edelleen. Vanha kotipankki on pidetty omana vaikka asuttaisiinkin ulkomailla tai muualla Suomessa, Kyrövaara sanoo.

Pankki on mukana elämän käännekohdissa

Kyrövaaran mukaan luottamus pohjautuu monella vanhempien, isovanhempien ja heidän edeltäjiensä hyviin pankkikokemuksiin.

– Nykyisellä pankilla on lähes 80 000 omistajaa, joka on merkittävä osuus toimialueen väestöpohjasta. Annamme pankille kasvot ja olemme lähellä asiakasta. Tämä näkyy erityisesti siinä, että meihin on helppo ottaa yhteyttä, ja yhteyshenkilö saattaa tuntea koko perheen. Taustatarinaa ei tarvitse siis aloittaa aina alusta.

– Olemme myös uusiutuneet nykyisten asiakastarpeiden mukana. Meihin voi luottaa ja saada ymmärrystä haastavissakin tilanteissa, Hannu Kyrövaara lupaa.

Omistaja-asiakkaan etu ohjaa pankin toimintaa

Osuuspankeissa omistajuus kytkeytyy asiakkuuteen. Pankin omistajana voi vaikuttaa oman pankin toimintaan myös tulevaisuudessa ja on osa yhteisöä. Omistaja-asiakkaille kertyvät OP-bonukset ja muut edut liittyvät myös kiinteästi osuustoimintaan, jossa samaan aikaan omistaa palan suomalaista osuuspankkia ja käyttää sen palveluita ja hyötyy siitä. Omistaja-asiakkuus tuo lukuisia etuja ja lisäksi se oikeuttaa myös vaikuttamaan oman osuuspankin päätöksenteossa sekä osallistumaan pankin ja sen palvelujen kehittämiseen. Osuuspankki on mukana monessa, joten välillisesti aktiivinen omistaja-asiakas on vaikuttamassa alueensa tulevaisuuteen.

Lisätietoa omistaja-asiakkuudesta voit lukea tästä. Omistaja-asiakkuus on myös arvokas lahja vaikka kummilapselle tai vastatavalmistuneelle.

Asiantuntijat puhelinsoiton päässä

Palvelemme asiakkaitamme paikallisesti ja haluamme olla tavoitettavissa mahdollisimman helposti. Asiantuntijamme yhteystiedot löydät osoitteesta op.fi/lansi-suomi/soitasuoraan.