Menneenä kesänä Mikkelin asuntomessukohteissa saattoi ihastella lukuisia uusinta teknologiaa edustavia älykkäitä kotiautomaatio-, turva-, lukitus- ja äänentoistojärjestelmiä. Vaan kuinka älykkyys näkyy Porissa kesän 2018 messualueella?

Projektipäällikkö Kari-Matti Haapala näkee älykkään asumisen talotekniikan ohjaamista isompana kokonaisuutena.

– Asumisen älykkyys mielletään usein digitaalisina ratkaisuina ja laitteina, jotka säätävät esimerkiksi aurinkopaneeleita, lämmitystä ja markiiseja tai pudottavat automaattisesti lämpötilaa, kun asukkaat eivät ole kotona. Tällaiset ratkaisut ovat osa asumisen mukavuutta ja ehdottomasti tätä päivää, mutta minusta älykkyys lähtee paljon kauempaa, hän pohtii.

Älykäs kaavoitus on ekologista

Porin messut rakentuvat Karjarannan alueelle, kävelyetäisyydelle kaupungin keskustasta. Kirjurinluodon vehreänä kaupunkikeitaana tunnettu puisto sijaitsee ohivirtaavan Kokemäenjoen vastarannalla. Unelmien asumisalue, kuten tulevien messujen nettisivuilla maalaillaan. Porin messualue on myös erittäin tiivis ruutukaavaratkaisu. Se on Haapalan mukaan hyvin poikkeuksellista verrattuna vuoden 2016 Seinäjoen messuihin tai tänä vuonna Mikkelissä nähtyyn.

– Messualue on tiiviisti kiinni kaupunkirakenteessa, ja sitä rakennetaan kuten kaupunkia. Älykkyys näkyy muun muassa alueen kaavoituksessa, maankäytön tiiviydessä ja tehokkuudessa, rakennusten sijoittelussa sekä lähellä olevissa palveluissa. Näin ajatellen älykkyyteen sekoittuu nopeasti myös ekologisuus.

– Julkisen liikenteen ja muiden palvelujen saavutettavuuden huomioiminen kaavoitusvaiheessa on hyvinkin ekologista. Porin messualueella talot tulee sijoittaa puolen metrin päähän tonttien eturajasta.– Taloja ei siis rakenneta keskelle tonttia niin, että saadaan aikaan etupiha, jota kukaan ei koskaan käytä ja takapiha, joka on auttamattoman pieni. Tontit käytetään hyödyksi niin, että pihalle on todella käyttöä. Vastaavia kaavoitusratkaisuja löytyy esimerkiksi Porin viidennestä ja kuudennesta kaupunginosasta sekä Helsingin Puu-Käpylästä.

Älykkäässä kodissa neliöiden käyttö on mietittyä ja toimivaa. Ihmiset ovat myös tarkempia sen suhteen, kuinka isoja taloja tekevät.

– Porin messuilla on nähtävissä asuntokoon pienenemisen trendi. Suurin talo on noin 250 neliötä, pienimmät 100.

Logistisesti älykäs messukohde

Rakentamisen ekologisuutta voi Kari-Matti Haapalan mielestä lähestyä esimerkiksi energia- tai materiaalitehokkuuden näkökulmista. Poriin on rakentumassa oikeastaan aivan kaikkea: on hirrestä, elementeistä ja pitkästä tavarasta tehtyjä taloja. Logistiikan näkökulmasta yksi messualueen ekologisimmista kohteista on talo, jonka seinäelementit valmistuvat kadun toisella puolella olevassa tilapäisessä tehtaassa. Sieltä ne nostetaan paikoilleen nosturilla.

– Se on hyvin ekologista. Seinäelementtejä ei tarvitse kuljettaa kuorma-autolla kaukaa, kun ne valmistetaan melkeinpä paikan päällä. Ekologisuutta pohtiessaan Haapala nostaa esiin myös messualueen ympäristön.

– Kansallinen kaupunkipuisto, rikas luotojen alue ja siirtolapuutarha sijaitsevat kivenheiton päässä messualueelta. Mielenkiintoisen lähestymistavan julkisiin istutuksiin tarjoaa alueen välittömään läheisyyteen toteutettava ruokapuisto, joka on ensimmäisiä Suomessa.

– Kyse on julkisesta puistosta, jonka istutuksista valtaosa tuottaa joko marjaa tai hedelmää. Satokaudesta riippuen voi puiston läpi kävellessä napata suuhunsa päärynän, omenan, kirsikoita, tyrniä tai jotain muuta. Ruokapuistoon ollaan etsimässä kummiyhteisöä tai -yhdistystä, joka huolehtisi puistosta. Tätä kautta voitaisiin tukea myös alueen yhteisöllisyyttä.

– Yhteisöllisyyden kääntöpuolellahan on yksinäisyys. Kun mietitään, kuinka paljon yksinäisyys aiheuttaa yhteiskunnalle pahoinvointia ja kustannuksia, niin se jos mikä on älykästä, että pidämme täällä huolta toinen toisistamme, päättää Kari-Matti Haapala.

Asuntomessut järjestetään Porissa 6.7.– 5.8.2018.

Upeiden uudiskohteiden ohella alueelta löytyy myös mielenkiintoinen peruskorjauskohde, kun entinen Shellin konttorirakennus muuntuu asunnoiksi.

Katso lisää asuntomessut.fi

"Älykkäät ratkaisut näkyvät vahvasti Porin asuntomessukohteissa. Toinen teemoituksessa näkyvä aihe on elämänkaariajattelu. Alueelle rakentuu päiväkoti, ja suunnitteilla on myös asumisratkaisu ikäihmisille", Kari-Matti Haapala kertoo.