Kauaskantoiset tuotantolinjaukset, viisaat investoinnit ja hetkien hyödyntäminen ovat taanneet menestyksen porilaiselle Ullan Pakarille. Leipomon kuningastuotetta, kakkoa, leivotaan nyt myös 2016 avatussa Riihimäen leipomossa. Ullan Pakari aloitti toimintansa Pohjois-Satakunnassa, pienessä Honkajoen kirkonkylässä vuonna 1911.

Nykyään Ullan Pakari pitää 50 työntekijää leivän syrjässä kiinni. Menestyksen ydinedellytys on tietysti hyvä ja haluttu tuote. Toimitusjohtaja Heikki Lankosken äidin isoäidin, Emmi Laineen reseptillä leivottua kakkoa tehtiin aluksi kotitarpeiksi, sittemmin myös myyntiin. Seuraava polvi jatkoi leipomista ja perusti leipomon myös kaupan. Yrittäjähenki siirtyi luontevasti myös Heikin Ulla-äitiin.

Kotimaisia ja lisäaineettomia herkkuja

1970-luvulla Heikin vanhemmat Esa ja __Ulla __muuttivat Poriin ja perustivat Ullan Pakarin. Tuolloin leipomot teollistivat voimakkaasti ja satsasivat tehokkuuteen.

– Isäni ansiosta yritys teki viisaan linjauksen eikä lähtenyt buumiin mukaan, Heikki kiittelee.

Täysin kotimaiset, puhtaat raaka-aineet, ja käsityön arvostus naulattiin jo tuolloin Ullan Pakarin tärkeiksi teeseiksi.

– Leipomo on ollut aina uskollinen Emmi-mummille. Tuotteisiimme ei ole koskaan sekoitettu lisäaineita. Ainesosaluettelo on ja pysyy lyhyenä.

Menestyksen tekijänä järkevät investoinnit mutta myös uskallus heittäytyä

Perinteiden lisäksi menestyvä yritys tarvitsee suunnitelmallisuutta ja järkeviä investointeja, mutta myös uskallusta heittäytyä hetken vietäväksi. Yksi esimerkki on harmaa ja sateinen Senaatintori, jossa Satakunta markkinoi osaamistaan vuonna 2009. Jazzin ja tyrnin sekaan sovittautui myös Heikki pienine kakkokojuineen.

– Arvelin osallistumisen tuovan muutaman päivän lisämyyntiä ja vähän näkyvyyttä, en sen enempää.

Toisin kuitenkin kävi. Helsinkiläisen radiotoimittajan juttu kakosta räjäytti potin.

– Ihmiset piirittivät pienen kojuni ja leivät vietiin käsistä. Sama jatkui kaikkina messupäivinä. Koiranilman takia tori oli lähes tyhjä, mutta meillä kävi valtava trafiikki! Lisätilauksia satoi leipomoon ja isä sahasi pakettiautolla Porin ja Helsingin väliä.

Heikki hyödynsi tilanteen salamannopeasti. Hän marssi Stockmannille ja pariin suureen Citymarketiin tehden saman tien toimitussopimukset.

Matin ja Tepon kehuilla loikka eteenpäin

Turun markkinatkin aukesivat sattumalta Heikin opiskelijavuosina. Hän rahoitti opintojaan leipäkaupalla hallissa. Kakon makumaine eteni jättiloikan, kun Matti ja Teppo kehuivat haastattelussa rakastavansa porilaista kakkoa.

– Sen jälkeen Turuus kaikki halusivat samaa, Heikki nauraa.

Pääkaupunkiseudun ja Turun myynti kasvoi niin, ettei Porin leipomokapasiteetti enää riittänyt. – Lähdimme liikkeelle alhaisella riskillä ja päätimme ostaa pienen leipomon Hyvinkäältä. Samaan aikaan alkoi myös OP Länsi-Suomen ja meidän yhteinen tiemme. Pankki lähti rahoittamaan investointia ennakkoluulottomasti. Samalla keskitimme kaikki raha-asiamme OPhen.

Lankoski neuvotteli tuolloin muidenkin pankkien kanssa.

– OP pystyi tarjoamaan lainoituksen kilpailukykyiseen hintaan.

Pankkivalintaan vaikuttivat kuitenkin monet muutkin asiat kuin pelkkä rahan hinta. Valinnan vaakakupissa painoivat myös esimerkiksi joustavuus ja luotettavuus.

Hyvinkään tilat kävivät pian pieneksi. Viime vuonna 2016 avattiin leipomo Riihimäelle. Investointi viisinkertaisti tilat. Porin leipomo palvelee Satakuntaa ja Varsinais-Suomea, Riihimäeltä lähtevät tuotteet Uudellemaalle, Hämeeseen ja Pirkanmaalle.