Kiinteistönvälittäjät Johanna Ahtiainen Haminasta, Mika Horto Kotkasta ja Tiina Väinämö Kouvolasta ovat viihtyneet alalla pitkään. Alkuvuodesta he kaikki myös nousivat lavalle, kun OP:ssa palkittiin viime vuoden parhaita välittäjiä. – Ehdoton vahvuutemme on erinomainen paikallistuntemus. OP Koti tuntee Kymenlaakson ja sen kaupungit sekä kylät.

Välittäjän työssä näkee ja kuulee paljon erilaisia kohtaloita ja kaikki kolme välittäjää toteavatkin, että parasta on, kun pystyy auttamaan ihmistä eteenpäin. – On äärimmäinen luottamuksen osoitus, kun asiakas avaa kotinsa ovet ja luovuttaa sen avaimet vieraalle ihmiselle, kiteyttää Tiina. Pitkän uran myötä on syntynyt paljon pitkiä asiakassuhteita ja joskus sama välittäjä saa hoitaa koko perheen tai parhaimmillaan jopa koko suvun asuntokauppoja. – Luottamuksen rakentaminen on pitkäjänteistä työtä ja vaatii joustavuutta sekä sitä, että on helposti tavoitettavissa, jatkaa Johanna.

Kaikki kolme mainitsevat yhdeksi työn parhaista puolista vapauden. Vaikka töitä tehdään paljon iltaisin ja viikonloppuisin, on kalenterin hallinta omissa käsissä. – En voisi kuvitellakaan, että olisin töissä kahdeksasta neljään. Ilta- ja viikonlopputöiden vastapainoksi voin pitää vapaata arkisin ja rytmittää työpäivät itselleni sopiviksi, miettii Tiina, jonka aamut alkavat aina koiran kanssa lenkkeillen. – Vapaus tarkoittaa myös vastuuta eli ajanhallinnan pitää olla kunnossa, jotta ei ole ihan koko aikaa töissä, jatkaa Mika, jonka kalenterissa tietyt illat on varattu urheilulle.

Nykyaikaiset työvälineet mahdollistavat työn tekemisen missä tahansa. – Aloitan aamut usein aikaisin vastaamalla sähköposteihin kotona ikkunan ääressä, jossa luonto on lähellä, kertoo Johanna, joka nauttii kun saa tehdä töitä pienellä paikkakunnalla ja liikkua myös maaseudulla. – Pienillä paikkakunnilla työ henkilöityy, mikä tarkoittaa myös sitä, että hommat pitää hoitaa niin hyvin, että asiakkaat voi kohdata pää pystyssä myös lähikaupan kassalla, toteaa Mika hymyssä suin.

Takaisin OP Kymenlaakson juttuihin