Pankki mukana perheen arjessa

Christa Carpelanin ja Jani Heinisalon uusperheessä OP:n palvelut ovat monipuolisessa ja päivittäisessä käytössä.

Christa Carpelanin elämässä on tapahtunut paljon muutaman viime vuoden aikana. Ero, muutto tytärten Olivian, 15, ja Neelan, 12, kanssa Espoosta Kouvolaan, omakotitalon ostaminen, rakastuminen, iltatähti Joa.

Pohtiessaan talokauppoja Christa päätyi OP:n asiakkaaksi ystäviensä suositusten kautta. – Ihana pankkivirkailija Arja Kansikas auttoi kaikessa. Kerran kun lempipiponi unohtui neuvottelussa konttoriin, Arja soitti ja kiikutti pipon perääni. Mietin, mikä paikka tämä on. Olen asunut Helsingissä ja ulkomailla ja kilpailuttanut eri pankkeja, mutta Kouvolassa tunsin olevani arvokas ja tärkeä, en yksi miljoonasta.

Carpelan-Heinisalon perheeseen kuuluvat Christa, Olivia, Neela ja Joa Carpelan sekä Jani Heinisalo. Christan esikoinen Oliver asuu ja opiskelee Espoossa.

Jokaisella omat rahastot

Iltapäivän tunnelma keltaisessa puutalossa Kouvolan Ravilehdossa on idyllinen. Tytöt ovat tulleet juuri koulusta, villakoira Jola juoksuttaa itseään pallon perässä, parivuotias Joa on kivunnut isänsä Jani Heinisalon syliin.

Christa oli tutustunut Janiin veljensä kautta. Ystävyys syveni rakkaudeksi ja rakkaus sinetöityi avioliitoksi. Poikamiehestä tuli nopeasti perheenisä.

– Kun Joan syntymän myötä Jani jäi vuodeksi koti-isäksi ja alkoi uusi elämäntilanne, asuntolainalle saatiin neuvoteltua pienempi kuukausierä, Christa sanoo ilahtuneena.

Perheen vakuutusturva on hoidettu kuntoon samalla kuin pankkiasiatkin. Molemmat asiat hoituivat kätevästi samasta paikasta. – Säästämme myös rahastoihin. Laitan jokaiselle lapselle 20 euroa kuukaudessa osakerahastoihin. Ei iso summa, mutta sijoitus on pitkäjänteistä.

Christan ja lasten sijoitukset menevät maltillisen tason rahastoihin. Jani säästää sen sijaan rohkean sijoittajan rahastoon. – Voin jäädä eläkkeelle samaan aikaan kuin Christa, vitsailee vaimoaan nuorempi Jani. – Säästämme myös eläkerahastoon. Kaikki menee tavallaan samaan pottiin, sillä meillä on yhteiset rahat, Christa sanoo.

Olivia sekä Neela seuraavat OP Junior -mobiilisovelluksen kautta, mihin rahaa on mennyt.

Pankki kulkee puhelimessa

Christa työskentelee Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kymen piirin toiminnanjohtajana ja Jani on aloittanut juuri uuden työn Kaslinkilla. – Olen työskennellyt 14-vuotiaasta asti. Siivonnut, opettanut tanssikoulussa, tanssinut laivalla. Yritän opettaa lapsille työntekemisen ja säästämisen merkitystä, Christa sanoo.

Olivia ja Neela saavat kotitöistä kuukausirahaa ja hyvistä koearvosanoista vaarilta bonusta. Molemmilla on Visa Electron ja käyttötilin lisäksi säästötili. Neela säästää rahaa hevoseen ja Olivia mopokorttiin ja matkaan. Hän aikoo mennä kesällä kuukaudeksi Los Angelesiin isänsä sukulaisten luo.

Tytöt seuraavat OP Junior -mobiilisovelluksen kautta tilitapahtumia ja omaa päivä-, viikko- ja vuosikulutusta. Christa hallinnoi oman OP-mobiilinsa kautta lastensa tilejä. – Äiti, meni kaikki rahat! Jos sellainen soitto tulee, niin saan siirrettyä parissa sekunnissa tytöille lisää rahaa, Christa sanoo ja tarkistaa Pivo-mobiilisovelluksesta CityShopparin edut. Euromaster tarjoaisi renkaanvaihtoa alle puoleen hintaan.

– Olemme hyödyntäneet myös OP Kymenlaakson paikallisia omistaja-asiakkaan etuja ja käyneet pankin järjestämissä leffanäytöksissä ja Mielakassa lasketteluillassa.

Christa Carpelan kehuu myös OP:n yhteiskuntavastuuta. – MLL:n Kymenlaakson piiri on saanut OP Kymenlaaksolta tukea vähävaraisten lasten kesäretkien ja tapahtumien toteuttamiseen.

Teksti: Jukka Behm

Kuvat: Lukas Pearsall

OP sosiaalisessa mediassa