”Olin kolmasluokkalainen, kun aloin pelata koripalloa KTP:ssa. Opiskeluaikana pelasin Helsingissä Panttereissa, mutta muuten olen edustanut aina KTP:ta, joka on pelannut Suomen korkeimmalla sarjatasolla yhtä kautta lukuun ottamatta vuodesta 1957 ja voittanut Suomen cupin useammin kuin mikään muu joukkue.

Päätin aktiiviurani vuonna 1991, kun voitimme Suomen mestaruuden. Koulutukseltani olen diplomi-insinööri ja toiminut 25 vuotta yrittäjänä lastiturvallisuusalalla. Keskusteluja käytiin jo vuosituhannen vaihteessa, mutta vasta vuonna 2007 tein ratkaisuni ja päätin lähteä täysillä mukaan KTP-Basketiin. Olen toiminut siitä lähtien seuran puheenjohtajana.

Vaikka palkka tulee omasta yrityksestäni, on seuratyö päätyöni, jossa työtunteja ei lasketa. Urheiluseurassa työ aloitetaan monella tapaa joka kausi alusta ja menestys, niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin, on monen asian summa. Kun työtä tehdään sydämellä, ei päätöksiä pysty aina perustelemaan järjellä. Olen tehnyt suuria henkilökohtaisia satsauksia, kun vaihtoehtona on ollut seuran alasajo. En pysty kuvittelemaan Kotkaa ilman KTP-Basketia.

On hienoa, että suomalaiset ovat ottaneet Susijengin omakseen ja lähteneet kannustamaan joukkuetta maailmallekin sankoin joukoin. Toivoisin kuitenkin buumin näkyvän myös Korisliigan katsomoissa. Liigaa pelataan koko kauden ajan ja juniorit tarvitsevat myös paikallisia esikuvia Susijengin lisäksi.

Olen itse ollut tuomassa Fanseat -palvelua Suomeen ja tiedän, kuinka helppoa on jäädä seuraamaan peliä kotisohvalle. Kuulostaa kliseeltä, mutta urheilu on kuitenkin parasta paikan päällä ja tunnelman kannalta olisi tärkeää saada katsomo täyteen. Etenkin nuoria pitäisi saada innostumaan ottelutapahtumista. Sitä kautta voisi löytyä seuratyöhönkin uusia aktiiveja, joiden sydän sykkii koripallolle.”

Takaisin OP Kymenlaakson juttuihin