Kotkalainen Finarte on useimmille kymenlaaksolaisillekin vieras yritys, vaikka sen tuotteita on monessa kodissa. - Olemme laskeneet, että keskimäärin joka neljännellä suomalaisella on joskus ollut Finarten matto, toteaa Larissa Immonen, joka on perheyrityksen toimitusjohtaja toisessa sukupolvessa.

Finarten juuret ulottuvat 80-luvulle, jolloin tekstiilitaiteilija Eija Rasinmäki ja Erkki Immonen perustivat Portugaliin persoonallisia puuvillamattoja valmistavan tehtaan. Yritys toimi tukkuliikkeenä, jonka mattoja myytiin lukuisten suomalaisten liikkeiden lisäksi myös ulkomailla aina Japania myöten.

Yrityksen yli 30-vuotisen historian aikana maailma sekä ihmisten kulutustottumukset ovat muuttuneet. - Kolmisen vuotta sitten teimme brändiuudistuksen ja rakennamme Finartesta nyt design-taloa, jolla on oma, tunnistettava tyyli ja mallistot. Ajatuksenamme on tehdä suomalaisten suunnittelemia tuotteita, jotka ovat ekologisia ja käsintehtyjä, kertoo kansantaloustiedettä opiskellut Larissa, jonka tavoitteena ei suinkaan ollut ura perheyrityksessä, vaan jossain kansainvälisessä järjestössä. - Työharjoittelu YK:ssa avasi silmäni mm. järjestön byrokratian suhteen ja ymmärsin, etten ehkä sittenkään halua siihen maailmaan.

Larissa Immonen on käynyt lukion intialaisessa sisäoppilaitoksessa: ”Kulttuurin tuntemisesta on ollut minulle suuri hyöty yritystoiminnassa.”

Finarten päätuote ovat edelleen matot, jotka on 90-luvulta saakka valmistettu Intiassa, mutta sisutustuotteiden valikoimaa täydentävät nykyisin korit, tyynyt ja viltit. Yli puolet Finarten käyttämästä materiaalista on kierrätettyä, mm. puuvillaa ja kierrätysmuovia. - Mallistossamme on paljon värikkäitä mattoja ja haluamme tuotteidemme tuovan iloa koteihin. Intiassa viehättää värikylläisyys ja pitkä käsityöperinne.

Sisustustoimittajat valitsivat Finarten osaston yhdeksi Habitare-messujen parhaista syksyllä 2019.

Jälleenmyyjät niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat edelleen Finartelle tärkeitä, mutta yritys on avannut myös oman verkkokaupan sekä liikkeen Helsinkiin. - Liike on ollut hyvä tukikohta, jossa piipahtavat niin yksityisasiakkaat kuin vaikkapa jälleenmyyjätkin. Pääkonttori ja varasto sijaitsevat kuitenkin edelleen Kotkassa.

OP Kymenlaakson omistaja-asiakkaat saavat 15 % alennuksen Finarten verkkokaupasta. Linkki verkkokauppaan sekä etukoodi löytyvät OP-mobiilista.

Takaisin OP Kymenlaakson juttuihin