Tiiminvetäjä Tanja Lahtinen on ollut vapaaehtoisena mukana Hopen paikallistoiminnassa siitä lähtien, kun toiminta Kouvolassa alkoi noin kymmenen vuotta sitten. - Hope on ihan tavallisten äitien perustama järjestö ja itsekin tulin mukaan, kun kuopukseni oli vauva. Olen työskennellyt aikoinani koulukodissa ja vaikka ammatti on sittemmin vaihtunut, taitaa auttamisenhalu olla sisäänrakennettua.

Apua koko Kymenlaakson alueelle

Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry auttaa vähävaraisia perheitä sekä huostaanotettuja lapsia mm. tavaralahjoituksilla, ruokalahjakorteilla sekä tarjoamalla harrastusmahdollisuuksia. Käytännön toiminta on organisoitu 20 paikalliseen toimipisteeseen eri puolilla Suomea. - Vaikka toimipisteemme sijaitsee Kouvolassa, toimimme koko Kymenlaakson alueella ja meillä on asiakasperheitä aina Pyhtäätä myöten, kertoo Tanja.

Hope ottaa lahjoituksina vastaan käytettyjä ja sesongin mukaisia vaatteita, kenkiä, leluja ja harrastusvälineitä. Lahjoitukset lajitellaan ja järjestellään tuoteryhmien ja kokojen mukaan varastolle, josta asiakasperheet voivat sovittuina aikoina noutaa itselleen tarpeellista tavaraa. - Varaston sijainti Kouvolassa on toki kauempana asuville asiakkaillemme haastava, koska kaikilla ei ole autoa ja tavarakasseja voi olla hankala kuljettaa julkisissa kulkuvälineissä. Onneksi varastomme sijaitsee nykyisin kuitenkin kävelymatkan päässä matkakeskukselta.

Auttamisessa kynnys on matalalla. Perheet voivat itse ottaa järjestöön yhteyttä nettisivuilta löytyvän lomakkeen kautta, mutta avunpyyntöjä tulee myös esimerkiksi Kymsoten perhetyön ja sosiaalitoimen kautta. - Pyrimme auttamaan, jos perhe kokee, että tarvitsee apua. Osa perheistä on meidän asiakkaina useiden vuosien ajan, kun taas toiset tarvitsevat apua selvitäkseen esimerkiksi tilapäisen työttömyyden yli tai vaikkapa vain lasten harrastusvälineiden hankintaan, kuvailee Tanja perheiden erilaisia tilanteita.

Pulaa vapaaehtoisista

Kuten monessa muussakin yhdistyksessä, myös Hopella kaivataan lisää vapaaehtoisia mukaan toimintaan. - Jos saisimme vapaaehtoisten rinkiin hieman lisää väkeä, pystyisimme auttamaan enemmän eikä toiminta työllistäisi yksittäisiä henkilöitä niin paljoa.

Tanja organisoi paikallistiimin toimintaa yhdessä toisen tiiminvetäjän kanssa. - Olemme sopineet keskinäisestä työnjaosta niin, että toinen tiiminvetäjä vastaa varastosta ja minä hallinnollisista asioista. Haaveilen siitä, että voisimme organisoida muitakin tehtäviä selkeämpiin vastuualueisiin. Kokonaisuuksien ei tarvitsisi olla kovin suuria, jos tekijöitä olisi hieman enemmän ja tehtävät selkeämmin jaettuja.

Vapaaehtoisten tehtävät ovat moninaisia: osa työskentelee asiakasperheiden parissa, joku päivittää somea tai koordinoi harrasteavustuksia kotoa käsin ja tällä hetkellä blogi odottaa, että joku kirjoittaisi sinne juttuja Hopen toiminnasta. Osa taas käy varastolla lajittelemassa ja järjestämässä lahjoituksia. - Kuten eräs äiti, joka vie lapsen harrastamaan kerran viikossa ja tulee siksi aikaa varastolle. Hän laittaa luurit päähän, kuuntelee äänikirjaa ja siivoaa hyllyjä lapsen harrastuksen ajan. Äidin omaa aikaa, jolloin voi samalla tehdä hyvää.

Viime vuonna reppuja tuli keräykseen Kymenlaakson alueella yhteensä 238 kappaletta.

Reppu joka selkään

OP ja Hope toteuttavat Reppu joka selkään -keräyksen heinäkuussa jo viidettä kertaa. Kampanjalla halutaan tukea vähävaraisten perheiden ekaluokkalaisia sekä koulutietään. Keräykseen voi tuoda reppuja sekä penaaleja ja halutessaan sujauttaa mukaan koulutarvikkeita, kuten kynän, kumin ja viivoittimen. Lahjoitusten toivotaan olevan käyttämättömiä.

Kampanjan myötä halutaan myös kiinnittää huomiota lapsiperheiden avuntarpeeseen sekä muistuttaa perheitä siitä, että apua on mahdollista saada silloin, kun elämässä tulee eteen haasteita.

Reppuja on kerätty myös Kymenlaaksossa jo neljänä kesänä. - Meillä on noin 200 asiakasperhettä, joissa on yhteensä noin 600 lasta. Reppukeräyksen avulla jokainen ensimmäistä luokkaa aloittava lapsi pääsi valitsemaan ikioman, upouuden repun varastoltamme. Ne ovat tärkeitä hetkiä ja tunteikkaita kohtaamisia.

Perheistä on tullut lämpimiä kiitoksia reppukeräykselle. - Moni on todennut, että koulun alkaessa on niin paljon muitakin välttämättömiä hankintoja, että keräyksen kautta saatu reppu on ollut iso pelastus.

Artikkelia on päivitetty 7.7.2021.

Reppu joka selkään -keräys 12.-31.7.2021

Reppuja voi toimittaa OP Kymenlaakson konttoreille:

  • Hamina (Puistokatu 6) ma-pe 10.00-13.00
  • Kotka (Kirkkokatu 14) ma-pe 10.00-16.30
  • Kouvola (Kouvolankatu 16) ma-pe 10.00-16.30

Konttoreilla on kortteja, mihin voi kirjoittaa terveiset repun saajalle. Halutessaan reppuun voi sujauttaa myös penaalin ja muita koulutarvikkeita, kuten kynän, kumin ja viivoittimen.

Lisätietoja keräyksestä

Kiinnostuitko Hopen toiminnasta?

Takaisin OP Kymenlaakson juttuihin