Varainhoitajan lokikirjasta

Eräänä aamuna lokakuun puolivälissä huomasin, että aamuyön aikana kalenteriin oli ilmestynyt ylimääräinen aamupalaveri. Yhdysvaltain osakekurssit olivat laskeneet edellisten päivien aikana lähes kymmenen prosenttia ja kokoontuisimme OP Private Keski-Suomen asiantuntijoiden kesken keskustelemaan aiheesta. Ei muuta kuin lapset ripeästi päiväkotiin ja kouluun ja nokka kohti Jyväskylää.

Palaveria johti kokenut sijoitustoimikuntamme puheenjohtaja. Osallistujia katsoessani havaittavissa oli selkeästi jonkinlaista jännitystä – tunnelma oli kuin juuri ennen vaativaa urheilusuoritusta. Hyvin nopeasti huomasimme olevamme yhtä mieltä siitä, että kyseessä oli todennäköisesti tyypillinen korjausliike, joita osakemarkkinoilla tapahtuu keskimäärin kerran tai kaksi vuodessa.

Sovimme, että olemme mahdollisimman pian yhteydessä Private Banking-asiakkaisiin ja viestimme näkemyksemme markkinasta. Valmistaudumme siihen, että puhelimet soivat ja sähköpostit tulvivat. Joku oli jo nähnyt ensimmäisen mustan otsikon.

Ja näinhän siinä kävi. Olin lukemassa talousuutista Helsingin pörssin monen prosentin romahduksesta, kun puhelimeni piippasi samaan aikaan viestin ja sähköpostin merkiksi. WhatsApp-viesti oli rakkaalta vaimolta: ”Lunastetaanko kaikki meidän sijoitukset?” Sähköposti asiakkaalta: ”Mitä jos tehdään lisäsijoitus ja nostetaan osakepainoa, kun kerran markkinat tarjoavat nyt noin edullisia hintoja.”

Seuraavien päivien keskustelut olivat enemmän kuin antoisia. Osaa meistä kurssiheilunta luonnollisesti hirvittää enemmän kuin toisia. Tämänkaltaiset markkinaliikkeet ovat siinä mielessä tervetulleita, sillä silloin taas muistaa olevansa tekemisissä ihmisten eikä numeroiden kanssa. Ylivoimaisesti parasta tässä työssä on saada tutustua erilaisiin ihmisiin ja oppia tuntemaan mahdollisimman moni asiakas niin hyvin, että tietää, milloin on aika soittaa.

OP Varallisuudenhoidon lyhyen aikavälin näkemys ei tällä kertaa ollut samoilla linjoilla rouvani kanssa. Nostimme osakkeet lievään ylipainoon lokakuun lopussa. Aika näyttää kumpi oli oikeassa.

Ovatko osakkeet siis juuri nyt erityisissä ostohinnoissa? Valitettavasti tätä ei voi tietää etukäteen, kun puhutaan lyhyen aikavälin kurssikehityksestä. Joka päivä samoja osakkeita ostetaan ja myydään päivän hinnalla eli ollaan eri mieltä nykyhinnan suhteesta tulevaan kehitykseen.

Ensimmäisten osakemarkkinoiden katsotaan syntyneen 1400-luvun Belgiassa. Tähän mennessä tärkein opittu tieto on, etteivät mitkään kurssiheilunnat ole estäneet pitkän aikavälin arvonnousua.

Kirjoittaja: Marko Kallioinen, varainhoitaja, OP Keski-Suomi

Löydät täältä lisätietoa varallisuudenhoidon palveluista ja asiantuntijoidemme yhteystiedot

OP Keski-Suomi etusivulle

OP Keski-Suomen asiantuntijoiden kirjoitukset op.mediassa

Marko Kallioinen

OP sosiaalisessa mediassa