Tällä hetkellä sijoittaja voi nostaa ensisijaisesti vakuutukseen sijoittamaansa pääomaa, jota ei veroteta noston yhteydessä. Tulevaisuudessa varoja vakuutussijoituksesta nostettaessa, nostetaan aina sijoitetun pääoman lisäksi myös tuottoa, jota verotetaan pääomatulona. Tilannetta pohtiessa sijoittajan on hyvä huomioida henkilökohtainen elämäntilanne kuten, onko tiedossa merkittäviä hankintoja, joihin tulee varata käytettäväksi vakuutusvarallisuutta.

Jos sijoittajalla ei ole tarvetta vakuutusvarallisuudelle lähitulevaisuudessa, ei lakimuutos tuo tarvetta tehdä muutoksia vakuutukseen. Sen sijaan, jos sijoittaja tarvitsee varoja käyttöönsä lähitulevaisuudessa, saattaa olla järkevää nostaa vakuutuksesta sijoitettua pääomaa tämän vuoden puolella. Jos vakuutus sisältää pääasiassa tuottoa eli sijoitettu pääoma on nostettu jo aiemmin, veromuutoksella ei ole merkittävää vaikutusta sijoittajan vakuutukseen. Tuotto on pääomatuloveron alaista riippumatta siitä, tehdäänkö nosto tänä tai ensi vuonna. Mikäli vakuutus päättyy tappiollisena, on muodostunut tappio päättymisvuonna vähennyskelpoinen veronalaisista pääomatuloista ensi vuoden alusta lähtien.

Sijoittaminen on pitkäjänteistä toimintaa, jossa on hyvä nojautua aiemmin laadittuun sijoitussuunnitelmaan. Suunnitelmasta on perusteltua poiketa siinä tapauksessa, jos henkilökohtaisessa elämäntilanteessa tapahtuu muutoksia, jolla on vaikutusta varallisuuden käyttötarpeeseen. Sijoittajan kannattaa keskustella asiantuntijan kanssa pankissa, mikäli kokee tilanteen edellyttävän tarkastelua ja mahdollisia muutoksia. Vakuutussijoittaminen tarjoaa edelleen kokonaisvaltaisen ja monipuolisen alustan sijoittamiseen myös tulevaisuudessa – kunhan huomioi sijoituskohteen kulurakenteen ja kustannustehokkuuden.

Kirjoittaja: Hanna Thil, sijoituspäällikkö, OP Keski-Suomi

Tutustu vakuutussäästämiseen täältä

OP Private Keski-Suomi

OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset op.mediassa

OP Keski-Suomen etusivulle

Hanna Thil