Välillä elämä yllättää. Onnettomuuden tai vakavan sairaskohtauksen vuoksi voimme joutua yllättäen miettimään edustajaa toimintakyvyttömälle läheiselle. Olemmeko ylipäätään varautuneet siihen, kuka käy keskustelut puolestamme asiantuntijan kanssa, jos osakemarkkinoilla on liikehdintää ja olemme itse menettäneet pysyvästi kykymme hoitaa asioita?

Edunvalvontavaltakirjalla voimme turvata asioiden sujuvan hoidon silloinkin, kun emme siihen itse sairauden vuoksi kykene. Toimintakyvyttömyyden varalta voimme etukäteen nimetä läheisen luottohenkilön - esimerkiksi puolison tai täysikäisen lapsemme - hoitamaan asioitamme juuri meille sopivalla tavalla. Edunvalvontavaltuutus on virallista edunvalvontaa joustavampi tapa järjestää asioiden hoito. Edunvalvontavaltakirjan laatimisesta huolimatta kuitenkin toivomme, että asiakirjaa ei koskaan tarvita.

Entä tiedämmekö, kuka meidät perii? Annammeko lain määrätä vai haluammeko itse vaikuttaa siihen? Perintöasioiden miettiminen voi tuntua lopulliselta ja ikävältä. Suunnittelu kuitenkin kannattaa, sillä silloin omaisuudenjaossa tulee mahdollisimman vähän yllätyksiä. Oikeanlaisella testamenttivalinnalla voimme saavuttaa myös merkittävää veroetua.

Asiakirjojen laatiminen ei ole ikäkysymys. Eri elämäntilanteissa tarpeet ovat vain erilaiset. Siinä missä nuoren aviopuolison edunvalvontavaltakirjassa on turvattu pankkiasiointi ja asunnon myynti, voi vaurastumisen myötä tulla tarve mahdollistaa verovapaat rahalahjat rintaperillisille tilanteessa, jossa itse ei niitä enää kykene antamaan. Vastaavasti, jos nuori avopari haluaa turvata keskinäisellä testamentilla avolesken asumisoikeuden yhteisessä kodissa, on todennäköistä, että heidän tahtonsa on erilainen tilanteessa, kun omat lapsenlapset haaveilevat ajokortista.

Perheen asiakirjoja ei pidä unohtaa pöytälaatikkoon tai pankin tallelokeroon. Oma viimeinen tahto voi muuttua ajan kuluessa. Asiakirjat on syytä tarkistaa yhdessä asiantuntijan kanssa, jos elämäntilanne, perhesuhteet tai vaikkapa lainsäädäntö muuttuvat.

Asiakirjojen laatiminen ei enää onnistu, kun emme enää ymmärrä niiden merkitystä. Koska tulevasta emme tiedä, oman elämän asiakirjat on hyvä laatia heti. Entäpä jos ajattelisimme, että lakiasiat ovat ihan kaikille kuuluvia arkisia asioita siinä missä talvirenkaiden vaihto?

OP Keski-Suomi etusivulle

OP Keski-Suomen asiantuntijoiden kirjoitukset OP Mediassa