Hyviä asioita vuodesta 2020 ja toiveita vuodelle 2021

Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen. Se on ollut monelle ”Annus Horribilis”, kauhea vuosi. Asioilla on kuitenkin aina kääntöpuolensa. Kun katsotaan hieman tarkemmin ja kauemmas, vuosi on antanut eväitä tulevaisuuden rakentamiseen. Tässä lyhyt listaukseni hyvistä asioista.

Digiloikka. Koronaika on lisännyt digitaitoja ja muuttanut ajankäyttöä. Etätyö on lisääntynyt ja aikasyöpön kokousmatkustamisen tarve on vähentynyt. Myös asiakaskäyttäytyminen on muuttunut. Pankkipalvelut ovat tästä hyvä esimerkki. Asiakasneuvottelut ovat siirtyneet konttoreista sähköisiin ympäristöihin, joko mobiiliin tai verkkoihin. Aikaa säästyy ja palvelujen saatavuus paranee. Asiakkaat ja ympäristö kiittävät.

Korttiloikka. Suomi on ottanut ison askeleen kohti käteisetöntä kansantaloutta. Finanssialan tilastojen mukaan käteisen käyttö on vähentynyt vuoden aikana yli 10 prosentilla. Kymmenessä vuodessa käyttö on puolittunut, ja enää vain reilut viisi prosenttia ostoksista maksetaan setelirahalla. Korttimaksamisen yleistyminen laskee rahahuollon kustannuksia ja vaikeuttaa veronkiertoa. Myös tartuntatautien riskit pienenevät. Rehellinen veronmaksaja kiittää.

Innovaatioloikka. Koronakriisi on synnyttänyt yrityksiin uusia liiketoimintamalleja ja tehostanut julkisten yhteisöjen toimintatapoja. Tutkimustietoa hyödynnetään enemmän ja laadukkaammin. Markkinoille tulossa olevat koronarokotteet ovat hyvä esimerkki innovatiivisesta tuotekehityksestä ja markkinatalouden toimivuudesta. Vaihtoehtoja on runsaasti ja kilpailu pitää rokotekustannuksia kurissa. Tauti ja tartuntapelko nujertuvat uusilla lääkkeillä. Sairaat ja karanteenilaiset kiittävät.

Uusi teknologia, oivallukset ja uudet tekemisen tavat helpottavat arkea. Yhdessä ne nostavat ajan myötä kansantalouden kokonaistuottavuutta ja käytettävissä olevia tuloja. Uudistumisen tuoma tuottavuusloikka onkin tässä ajassa poikkeuksellisen tärkeä. Ilman sitä julkisesta velkataakasta tulee pitkäaikainen riippakivi kaikille veronmaksajille. Erityisesti nuorempi sukupolvi kiittää.

Omat toiveeni vuodelle 2021 ovat yksinkertaisia. Pidetään yllä hyväksi koettuja ja ajassa koeteltuja instituutiota ja oikeusvaltioperiaatteita. Vaalitaan kansainvälistä sopua ja rakennetaan kaikkia kansalaisia hyödyttäviä kauppasuhteita. Luodaan onnistumisen mahdollisuuksia.

Rauhallista joulua ja menestystä kaikille vuodelle 2021.

Kirjoittaja: Jaakko Pehkonen, taloustieteen professori, Jyväskylän yliopisto, hallituksen puheenjohtaja, OP Osuuskunta

Jaakko Pehkonen

OP sosiaalisessa mediassa