Esimerkiksi ravintoloihin, matkailu- ja palvelualojen yrityksiin sekä erikoistavarakauppaan vaikutukset ovat iskeneet nopeasti. Vientiteollisuuteen ja sitä kautta alihankkijoihin poikkeustilanne vaikuttaa hitaammin, mutta uusien tilauksien määrä on sielläkin vähentynyt selvästi. Talouden ennenkokemattoman nopea pysähtyminen uhkaa yrityksiä, ne kaipaavat lisää elvytystoimia ja suoraa tukea.

Elinkelpoisten yritysten tulee saada kaikki mahdollinen tuki, jotta ne selviävät koronakuopan yli. OP Keski-Suomen yrityspankin osalta se tarkoittaa perustehtävän toteuttamista eli pankki omilla keinoillaan ylläpitää toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Käytännön toimina olemme myöntäneet lyhennysvapaita ja huolehtineet yhdessä Finnveran kanssa, että yritykset saavat käyttöpääomarahoitusta. Paikallisen yritystoiminnan pitkäjänteinen rahoittaminen on yksi alueellisen hyvinvoinnin ja jatkuvuuden tärkeimmistä edellytyksistä. Yhteydenpito yrittäjiin on tiivistä nopean reagoinnin mahdollistamiseksi, asioiden hoitamisessa meitä avustaa digitalisaatio ja robotiikka. Teemme tällä hetkellä kaikkemme, jotta kaikki ne yritykset, jotka ennen koronapandemiaa olivat elinvoimaisia, selviytyvät tämän vaikean ajan yli.

Suomalaisten hyvinvointia rakennetaan tuhansissa yrityksissä. Nyt on aika keskittyä siihen, millainen Suomi kriisistä purjehtii ulos. Jokainen panostus yrityksiin on panostus maamme hyvinvointiin. www.op.fi/yhteensuomeen -sivusto kokoaa yhteen OP Ryhmän tukitoimet yrityksille. Sivustolla nostetaan esiin säännöllisesti vaihtuvia aiheita, jotka auttavat yrityksiä selviämään vaikeasta tilanteesta.

Suomen hallituksen päätös poistaa koronaepidemian vastaisia rajoituksia on talouden näkökulmasta askel oikeaan suuntaan. Kriisin aktualisoituessa on yritysten likviditeetin turvaaminen keskeistä. Siirtyminen liiketoimintojen kasvuun edellyttää usein uusia, pääomia vahvistavia rahoitusinstrumentteja. Osana valtion yrityksille suunnattua tukipakettia voisi olla pääomalaina. Pääomalainan maturiteetti tulisi olla riittävä, 5 vuotta kärsivällistä rahaa on hyvä lähtökohta. Tukimuoto tasapainottaisi yrityksen tasetta, mikä tukisi jatkossa sen pankkirahoituskelpoisuutta ja mahdollistaisi kasvua.

Koronakriisi on suistanut usean yrityksen tilanteen vaikeaksi, lähes kestämättömäksi. Rajoitusten lieventämisen odotetaan elvyttävän taloutta jo kesäkuussa. Toimitaan niin, että asuinpaikkamme ja sen yritykset säilyvät elinvoimaisena matkalla kohti parempaa huomista. Yhdessä.

Kirjoittaja: Samuli Hosio, asiakkuusjohtaja, OP Keski-Suomi

Jos haluat keskustella pankin kanssa yrityksesi asioista, ota yhteys OP Keski-Suomen yrityspankkiin

OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset op.mediassa

OP Keski-Suomen op.fi-verkkosivuille

Samuli Hosio