Kirjoitin marraskuussa siitä, kuinka Yhdysvalloissa osakemarkkinat laskivat jyrkästi ja miten laskuun suhtauduttiin OP Privatessa ja meillä kotona. Vaikka aikaa on kulunut vain reilut kolme kuukautta, tekisi mieli pohtia kumpi oli oikeassa – osakkeiden myyntiä ehdottanut vaimoni vai omaisuuslajinäkemyksessään osakkeet ylipainoon nostanut OP Varainhoito.

Asiaa voisi lähestyä legendaarisen Helsingin pörssin yleisindeksin kautta. Helsingin pörssi korreloi vahvasti maailman osakemarkkinoihin ja esimerkiksi kauppapolitiikkaan, koska yhtiöt ovat vahvasti vientivetoisia ja toimivat pääosin kansainvälisillä markkinoilla.

Edellisen kirjoitukseni ilmestyessä HEX-indeksi (OMX Helsinki) oli laskenut tasolle 9 000 pistettä, jolloin laskua syyskuun huipuista oli yli 10 %. Alimmillaan indeksi kävi joulun välipäivinä, hetkellisesti jopa alle 8 600 pistettä, kunnes kurssit kääntyivät kuin taikaiskusta ylöspäin kalenterivuoden vaihtuessa.

Eli vaimo oli oikeassa? Siinä tapauksessa kyllä, jos syksyllä myydyistä osakkeista kotiutuneet varat on sijoitettu täysimääräisenä takaisin osakkeisiin ennen nousun alkua vuodenvaihteessa. Tätä kirjoittaessani HEXin pisteluku on tasolla 9 600, eli nousua alimmasta hetkestä on tapahtunut jo noin 12 %. Vaikka kurssilasku jatkui koko joulukuun, nyt ollaan kuitenkin korkeammissa hinnoissa kuin edellisen kirjoitukseni aikaan.

Kuulostaako helpolta? Vaikealta? Monimutkaiselta? Kysymys kuuluu, kuinka moni tiesi kurssilaskun syvyyden ja keston etukäteen ja samalla näki, milloin lasku taittuu ja seuraava nousu alkaa. Olisitko ollut valmis ottamaan riskin ja myymään osakkeet syksyllä? Entä jos rahat ovat edelleen pankkitililläsi?

Tälläkin kertaa vaikuttaa siltä, että paras vaihtoehto oli pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Kurssien heiluessa ja tunnekuohun vallassa tehdyt päätökset tekevät yleensä hallaa tuotoille.

Jos nyt verrataan osakekursseja vuoden takaiseen, ollaan suunnilleen samalla tasolla ja lisäksi osingot on maksettu välissä. Myymättä jättämisellä vältettiin kaupankäyntikulut ja mahdolliset veroseuraamukset. Tulevien viikkojen aikana maksetaan jälleen kaikkien aikojen osinkopotti osakkeenomistajien iloksi.

Nyt on mukava nauttia maaliskuun valosta – ja suunnitella tulevien osinkojen tuhlaamista. Esimerkiksi sijoittamalla osakemarkkinoille.

OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset OP Mediassa

op.fi/keski-suomi etusivulle