Vauvaöverit – toukokuun huumaa!

Riina Kruut
Riina Kruut

Iloitsen kauniista maailmasta ja juhlan tunnusta oman arjen keskellä! OP Helsingissä kuulun yhteisölähettiläiden tiimiin, mutta vuosi 2019 vierähtää äitiyslomalla. Työssäni nautin luovuudesta, haasteista ja hyvistä kokemuksista jotka kantavat hedelmää. Bloggaan pankkielämän arjen huipuista ja haasteista, sekä pysyn ikuisena optimistina!

Missä välissä kevät ehti tulla? Ensimmäistä kertaa koskaan, en ole ehtinyt odottaa kevään tuloa. Se onnistui hiipimään yllättäen ja sulattamaan viimeisetkin lumet takapihaltamme. Uskallan rohkeasti väittää, että jo kahden kuukauden kunnioitettavaan ikään kasvanut poikamme on onnistunut viemään huomioni keväänodotusrituaaleistani.

Riina Kruut
Riina Kruut

Iloitsen kauniista maailmasta ja juhlan tunnusta oman arjen keskellä! OP Helsingissä kuulun yhteisölähettiläiden tiimiin, mutta vuosi 2019 vierähtää äitiyslomalla. Työssäni nautin luovuudesta, haasteista ja hyvistä kokemuksista jotka kantavat hedelmää. Bloggaan pankkielämän arjen huipuista ja haasteista, sekä pysyn ikuisena optimistina!

Harjoittelemme hymyä ja naurua sekä yhteisen kommunikaatiomme ensimmäisiä säveliä. Tutkimme muotoja ja värejä sekä kehitämme soljuvaa päivärytmiä. Vauva-arki on mahtavaa silloin, kun kaikki sujuu. Yhtä nopeasti se muuttuu uuvuttavaksi, jos vauvalla on pari huonompaa päivää ja yötä.

Tippuvia tuloja ja kovia kustannuksia

Lapsiperhe-elämän ensimmäiset kuukaudet ovat monessa suhteessa uuden opettelua. Kulutustottumukset menevät uusiksi ja aiemmasta elämästä poikkeavat menot, kuin myös pienentyneet tulot alkavat jo oikeasti näkyä arjessa. On nöyryyttävää huomata, että pankkilaisuudestani huolimatta olen onnistunut sotkemaan oman budjettini. Olin tietoinen tulojeni tippumisesta ja elämäämme saapuvista kustannuksista, mutta onnistuinkin yllättymään iloisesti, kun ensimmäisen äitiyslomakuukauden jälkeen tilillä oli ylimääräistä kertymää. Olin viettänyt paljon aikaa kotona, eli rahaa ei ollutkaan yhtäkkiä kulunut mihinkään. Tämä laukaisi järjettömän ostosvimman ja nyt maksettuani nettishoppailuista kertyneet laskut, huomaankin jo syöväni omia säästöjäni. Entäpä jos tuleekin joku pakollinen meno? Entäpä jos rahat eivät sittenkään riitä?

Perheessämme on yleisesti ottaen kohtalaisen hyvä tulotaso. Pärjäämme, vaikka esim. huhtikuussa elimme ensimmäistä sellaista kuukautta, kun minun tuloni laskevat. Viimeisen puolen vuoden aikana elinkustannuksemme ovat ampaisseet korkeuksiin, kun muutimme lähes 40m2 isompaan asuntoon ja jo pelkät lämmityskustannukset ovat talven aikana saaneet leuan tippumaan kohti lattiaa. Vaikka rahaa jääkin vielä sivuun, ovat kustannukset edelleen rajussa noususuhdanteessa. Suunnittelemme esimerkiksi piharemonttia tulevalle kesälle ja lähitulevaisuudessa odottelee myös hääjärjestelyt kustannuksineen. Haaveilemme lapselle säästämisestäkin, kuten varmasti jokainen vanhempi, mutta se ei vielä ole meille ajankohtaista.

Kompensoidakseni kulujen ja tulojen tilannetta laitoin säännöllisen rahastosäästämisen tauolle. Rahastoihin säästin kuukausittain 75 euroa ja nyt kyseinen raha menee kuntosalimaksuun. Pidän myös tätä toisenlaista itseeni sijoittamista tärkeänä. Säästämistä jatkan pienemmällä kuukausittaisella summalla, jonka laitan sijoitusvakuutukseen, mutta tässä elämäntilanteessa onkin tärkeää miettiä, mikä tuntuu oikealta just nyt. Nettishoppailusta koituneet laskut olivat yllättävän iso lovi henkilökohtaiseen talouteeni ja tajusin, että ensimmäistä kertaa aikoihin täytyy oikeasti laskea rahojen riittävyys. Impulsiivisiin extrahankintoihin ei olekaan enää samalla tavalla rahaa. Olisin voinut vannoa, ettei budjetointi ole, eikä tule olemaan minun juttuni, mutta näillä suunnitelmilla ja pienlapsiperheen arjen menoilla numeroiden syöttäminen exceliin ei tunnukaan ajatuksena enää niin kaukaiselta.

Vauvaöveriyttä parhaimmillaan

Olen tekosyiden ja perustelujen mestari, mitä tulee kulutukseen. ”Olipa rankka päivä, ansaitsen tämän erikoiskahvin” tai ”raskauden jälkeen vaatekaapissa on pelkkiä äitiysvaatteita, ansaitsen uusia, olenhan laihtunutkin.” Kaikki tekosyyt eivät ole täysin tuulesta temmattuja. Toki tuoreena äitinä olenkin ansainnut vaikka mitä, mutta kuitenkin olen jostain syystä nyt onnistunut kasaamaan kaikki samalle kuukaudelle. On kampaajaa, kynsihuoltoa, messuja, ristiäiskustannuksia ja nettiostoksia. On monta mukavaa juhlapyhää, parisuhteelle annettavaa laatuaikaa ja kesäsuunnitelmia ystävien kanssa. Kaikki maksaa ajan lisäksi myös oikeaa valuuttaa.

Kaiken tämän keväisen rahanmenosirkuksen jälkeen päädyin vielä onnellisesti lapsimessujen uhriksi. Vain kahta päivää aiemmin olin vannonut itselleni ääneen, että shoppailu on virallisesti kielletty. Puskuritilillä ei enää ole jäljellä niin paljon kuin haluaisin ja tulot ovat juuri tippuneet äitiysrahatasolle. Messukeskuksen porteista sisään päästyäni tuo lupaus olikin vain sanahelinää. Ostin muutamia osittain tarpeettomiakin tuotteita, mutta pää pystyssä haluan sanoa, että en kadu mitään. Kai yksi virhe toipumisprosessissa kuitenkin sallitaan?

Pysähdy, suunnittele ja keskustele

Lapsiperheen arjen budjetoiminen ja tulevaisuuden varalle säästäminen on kannattavaa. Arvostan itse sitä, että oman osuuspankin asiantuntijan kanssa voi matalalla kynnyksellä käydä kysymässä neuvoa oman talouden suunnitteluun. Asuntolainamme esimerkiksi oli lyhennysvapaalla puoli vuotta tehdessämme remonttia ja tutustuessamme vauva-arkeen.

Kannustan kaikkia miettimään, mikä tekee onnelliseksi ja mikä sopii mihinkin elämäntilanteeseen. Järjetön rahankäyttö ja satunnainen villiintyminen on sallittua toisinaan ja itseensä sijoittaminen on monesti kaikista tuottavinta sijoittamista. Käy hierojalla, hommaa salijäsenyys ja osta vauvalle söpö potkupuku. Tee hankinnat kuitenkin siten, että kehtaat vielä kirjoittaa ne exceliin, ja siten, että viivan alle jää joku muu kuin miinusmerkkinen luku.

Vauvaöverilaskuri

Tähän asti vauvaöverilaskurissa 1 745 euroa sekä vauvan ja äidin vakuutukset yhteensä 770 euroa / vuosi.

Hankittu maalis-huhtikuussa:

  • Uusia vaatteita vauvalle: (ristiäisiin hieman hienommat) 50 euroa + lapsimessuilla n. 100 euroa vauvahankintoihin, messulippu 16 euroa
  • Juoksevat kustannukset (Noin 80 euroa / kk)
  • Varsinaisesti vauvaan liittymätöntä, mutta äidille tarpeellista: kampaaja 125 euroa, kynsihuolto 30 euroa, kuntosali 70 euroa, uusia vaatteita 100 euroa)
  • Koristeet ristiäisiin 65 euroa

Tulossa:

  • Tulossa myöhemmin: muut ristiäiskustannukset (tilavuokra, tarjoilut), uusia vaatteita vauvalle, passi (nimi puuttuu vielä)
  • Toukokuussa käymme vauvan kanssa vierailulla OP Vallilassa ja teemme avaamme pankkipalvelut sekä teemme 100 euron sijoituksen omistajuuteen hänen tulevaisuuttaan varten.

OP sosiaalisessa mediassa