Tulevaisuuden työelämä on yhdenvertainen

Elina Aho
Elina Aho

Elina Aho on OP Helsingin henkilöstöjohtaja, joka on kiinnostunut osaamisen ja johtamisen kehittämisestä.

Helsingissä kävellessäni näkyvät sateenkaaren värit läpi kaupungin. Ne näkyvät yritysten logoissa, näyteikkunoissa ja ihmisten pukeutumisessa. Helsinki on vaihtanut värinsä sateenkaaren väreihin ja niin on myös OP Helsinki ja Pivo.

Elina Aho
Elina Aho

Elina Aho on OP Helsingin henkilöstöjohtaja, joka on kiinnostunut osaamisen ja johtamisen kehittämisestä.

Vuosi vuodelta Helsinki Prideen on osallistunut enemmän ihmisiä. Neljässä vuodessa osallistujamäärä viisinkertaistui ja viime vuonna Suomen suurinta kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtumaa vietti jo 100 000 henkeä. Tänä vuonna Pride-kulkueen joukossa olen myös minä, yhdessä monien muiden OP Helsingin ja Pivon työntekijöiden kanssa.

Viikko on meille tärkeä, koska osuustoiminnallinen arvopohjamme perustuu vahvasti yhdenvertaisuuteen. Meille kaikki omistaja-asiakkaat ovat samanarvoisia, omanlaisia. OP:n arvot - ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen - ovat toimintamme keskiössä. Tasa-arvoinen kohtelu näkyy myös henkilövalinnoissa, palkitsemisessa, urakehityksessä, koulutuksessa ja yleisesti siinä, miten työyhteisömme toimii.

Samalla uskon, että LGTB+ oikeuksista pitää puhua ympäri vuoden – ei vain yhden viikon ajan.

Elina Aho

Osallistumalla Pride Helsinki -viikkoon OP Helsinki haluaa juhlistaa yhdenvertaisuutta, nostaa esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ääntä sekä rohkaista niin työntekijöitämme kuin asiakkaitammekin olemaan rohkeasti omanlaisiaan.

Samalla uskon, että LGTB+ oikeuksista pitää puhua ympäri vuoden – ei vain yhden viikon ajan. Tässä iso rooli on esimerkillä johtamisella ja rohkeilla esikuvilla. Tätä käsitystäni vahvisti Accenturen viime tiistaina järjestämä Pride Talk -paneeli, johon osallistuin keskustelijana. Keskustelijoiden takana olevaan seinään oli heijastettu yleisön ajatuksia Pridesta. Rakkaus, tasa-arvo, vapaus ja yhteisöllisyys korostuivat yleisön vastauksissa.

Keskustelussa korostui myös monen puheenvuoroissa pelko. Esikuville on selkeää tarvetta. Työelämässä moni palaa kaappiin, sillä pelätään syrjintää, erilaisuuteen kohdistuvia ennakkoluuloja ja seksuaalisen suuntautumisen heijastumista työssä etenemiseen. Vaikka Pride on yhdenvertaisuuden juhlaa, on loppuvuosi monelle taistelua oikeuksien puolesta. Siksi haluankin omalta osaltani varmistaa henkilöstöjohtamisessamme, että työntekijöitämme ja asiakkaitamme kohdellaan yhdenvertaisesti. Tulevaisuuden työelämässä toivottavasti kenenkään ei tarvitse pelätä ja jokainen voi olla rohkeasti oma itsensä.

OP Helsingin henkilöstöjohtaja Elina Aho

OP sosiaalisessa mediassa