– Omaishoitajat tekevät yhteiskunnalle korvaamattoman arvokasta työtä hoitamalla läheisiään, sanoo Etelä-Hämeen Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Jahkonen. Hämeenlinnan seudulla omaishoitajia on noin 4 000 ja suurin osa heistä ovat niitä maanhiljaisia, joiden työpanos huomataan vasta sen puuttuessa.

– Haluamme omalta osaltamme olla tukemassa Hämeenlinnan seudulla aktiivisesti toimivan yhdistyksen toimintaa ja toivomme sen tavoittavan entistäkin enemmän omaishoitajia, Jahkonen toteaa.

– Tulemme käyttämään tämän meille erittäin merkittävän tuen kokonaisuudessaan omais-hoitajien virkistystoimintaan, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena Lehtinen. Yhdistys tarjoaa omaishoitajille ja läheisille sekä valmennusta ja virkistystä.

– Monet omaishoitajat kokevat, että erityisen tärkeää on tavata muita samassa tilanteessa olevia, koska huolenpito läheisestä on sekä henkisesti että fyysisestikin raskasta yksin.

Toimeliaisuuspalkinnon luovuttivat Etelä-Hämeen Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Jahkonen (oik), varapuheenjohtaja Sari Nieminen ja vastaanottivat puheenjohtaja Marja-Leena Lehtinen sekä varapuheenjohtaja Lea Kumpulainen.

Toimeliaisuuspalkinto on Etelä-Hämeen Osuuspankin tapa palkita erityistä aktiivisuutta omalla toimialueellaan. Se myönnetään vuosittain jollekin yritykselle, yhteisölle tai yksityishenkilölle, joka on toiminut erityisen ansiokkaasti seudun henkisen ja taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Palkinnon saajasta päättää pankin hallitus ilman hakemusta.

Edellisen kerran palkinto myönnettiin vuonna 2016 Etelä-Hämeen Tanssiopistolle ja vuonna 2014 Riihimäen Nuorisoteatterille. Vuonna 2015 palkinnon sijaan OP Etelä-Häme lahjoitti 100 000 euroa Hämeen Ammattikorkeakoululle yrittäjyyden ja digitalisaation tutkimukseen.

valokuvat Vilja Tamminen ja Mari Onnela