Omat vahvuudet valttia työelämässä

Lastentarhaopettaja Teemu Heikkilä ja rakennusarkkitehti Liisa Jokinen haluavat kannustaa jokaista nuorta hakeutumaan rohkeasti itseään oikeasti kiinnostavalle alalle. Tulevaa työtä miettiessä kannattaa viis veisata jaottelusta niin sanottuihin naisten ja miesten ammatteihin.

– Nuorten kannattaa miettiä omia luontaisia vahvuuksiaan ja vähän myös luonnettaan. Tykkääkö nähdä työnsä tulokset nopeasti vai jaksaako odottaa? Onko kahdeksasta neljään tyyppi vai voiko työajoissa joustaa, Hattulan kunnan projektijohtajana toimiva Liisa Jokinen sanoo.

Koulutyttönä Liisa haaveili käsityönopettajan ammatista, mutta synnynnäinen olkapäävamma tuntui olevan esteenä ammattihaaveen toteuttamiselle.

– Siskoni kannusti minua kouluttautumaan rakennusarkkitehdiksi. Käsityöt ovat minulle yhä ihana harrastus ja hyvä vastapaino nykyiselle työlleni, jossa voin näpertelyn sijaan hallita kokonaisuuksia suuressa mittakaavassa.

Lastentarhanopettaja Teemu Heikkilä ryhtyi nuorena miehenä opiskelemaan liikuntaa. Syventyminen lasten liikuntaan vei hänet harjoittelemaan Kankaantaustan päiväkotiin, jonka miesjohtaja toimi myös lastentarhanopettajana.

– Aloin miettiä harjoittelujakson aikana, että lastentarhanopettajan työ voisi olla todella mukavaa.

Heikkilä valmistui kolmivuotisen koulutuksen jälkeen vuonna 2001 lastentarhanopettajaksi Tampereen yliopistosta. Nykyään varhaiskasvatuksen konkari työskentelee Hämeenlinnassa Ahveniston Päiväkodin luontoryhmässä.

Rakennuspuoli alkaa päästä yli sukupuolivaikutuksista. Ilmapiiri on muuttunut, enää ei vähätellä, vaan naista osataan arvostaa erilaisena toimijana.

Projektijohtaja Liisa Jokinen

SUHTAUTUMINEN NAISAMMATTILAISIIN MUUTTUNUT

Liisa Jokinen on ehtinyt hankkia kokemusta useammasta työpaikasta. Viimeisimmän vakituisen työn rakennuttajana Janakkalan kunnassa hän vaihtoi projektijohtajan kahden vuoden pestiin Hattulassa. Keskeinen työmaa on Parolaan nouseva uusi terveysasema, jonka ovet avautuvat helmikuussa 2020.

– Haasteena rakennustyömaalla on saada pidettyä kaikkien hankkeeseen osallistuvien kiinnostus yllä, jotta asiat tehdään loppuun asti hyvin ja puhalletaan yhteen hiileen urakoitsijoista rakennussiivoojaan.

Jokinen kokee, että Hattulassa on tekemisen meininki. Rakennushankkeita on useampia menneillään. Projektijohtaja korostaa, että niin uudis- kuin korjausrakentamisessa käyttäjänäkökulman huomioiminen on ensisijaisen tärkeää.

– Sisäilman laadusta on pidettävä huolta ja ennakoitava riskejä. Jos ongelmia ilmenee, on reagoitava mahdollisimman nopeasti. Toisaalta kunnan taloudelliset resurssit ovat hyvin rajalliset.

Pienessä kunnassa töiden monipuolisuus on Jokisesta suuri rikkaus. – Kiinteistönhuolto on siirtynyt myös minun vastuulleni, se tuo tervetullutta vaihtelua työhöni ja oma osaaminen laajenee. Hattulan kunta on onnekseni opiskelumyönteinen, saan perehtyä korjausrakentamiseen

HAMK:n erikoistumiskoulutuksessa. Liisa Jokinen kokee, että suhtautuminen naisammattilaisiin rakennus- alalla on muuttunut hänen 20 vuoden urallaan.

– Rakennuspuoli alkaa päästä yli sukupuolivaikutuksista. Ilmapiiri on muuttunut, enää ei vähätellä, vaan naista osataan arvostaa erilaisena toimijana, seitsemän henkilön pomo sanoo.

KUKIN KYKYJENSÄ EIKÄ SUKUPUOLEN MUKAAN

– Hyvä työntekijä ei ole kasvatusalallakaan sukupuolesta kiinni, vaan pitää huomioida jokaisen ammatilliset taidot ja kyvyt. Meillä työyhteisössä hyödynnetään kunkin omia vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita. Meidän ryhmässä minun vastuullani on esimerkiksi retkeily ja liikunta ja kollega ohjaa lapsia muun muassa kädentaitojen ja musiikin pariin, Heikkilä sanoo.

Mies varhaiskasvattajana on yhä marginaalinen ilmiö. Kysyntää olisi, sillä miehiä kaivataan roolimallina lapsille. Mieslastentarhanopettajista huomattavan moni päätyy esimiestehtäviin.

Heikkilälläkin on johtamisen erikoisammattitutkinto. Hän on toiminut useampaan otteeseen esimiestehtävissä pienissä yksiköissä ja yhden rupeaman myös noin 30 naistyöntekijän esimiehenä. Pedagoginen perustyö vei kuitenkin voiton.

– Parasta lastentarhanopettajana on se, kun saan kaikessa rauhassa keskittyä pedagogiseen perustyöhön ja olla oman 5-6 -vuotiaitten lapsiryhmän kanssa metsäluonnossa. Luonnon kautta lapsille pystyy opettamaan niin paljon, esimerkiksi vastuunkantoa ja kunnioitusta luontoa ja kaikkea elävää kohtaan.

Painopistealueet varhaiskasvatuksessa ovat Heikkilän mukaan parissa vuosikymmenessä muuttuneet ja erot lasten kehityksessä kasvaneet, mikä vaatii lasten entistä yksilöllisempää huomioimista päivähoitotyössä.

– Digitalisaatio vie lasten arjesta tärkeää leikki- ja liikkumisaikaa, mutta lapset myös oppivat sitä kautta paljon, esimerkiksi lukemisen ja matematiikan alkeita. Toisaalta nykyään joudutaan kiinnittämään enemmän huomiota lasten kaveritaitoihin ja leikin ohjaukseen.

Meillä työyhteisössä hyödynnetään kunkin omia vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita.

Lastentarhanopettaja Teemu Heikkilä

TURVAVARUSTEET YLLÄ JA KORKKARIT KAAPISSA

Suomi on monella saralla sukupuoltenvälisen tasa-arvon edelläkävijä, mutta tyypillisiin naisten ja miesten ammatteihin jakautuminen on meillä edelleen huomattavan yleistä. Vain noin joka kymmenes työntekijä toimii alalla, jolla miesten ja naisten osuus on jokseenkin tasapainossa. Eikä suurta muutosta ole näköpiiris- sä, sillä tekniikan alan opiskelijoista vain noin neljännes on naisia ja kasvatustieteiden opiskelijoista puolestaan yli 80 prosenttia.

Nuoren stereotyyppiseen ammatinvalintaan saattaa vaikuttaa myös se kuinka perinteistä roolimallia kotona pidetään yllä kotitöiden suhteen ja mille aloille omat vanhemmat ovat hakeutuneet.

– Minä lähden yleensä työmaavarusteissa kotoa. Tosin aina ei tiedä pitääkö ryömiä alapohjassa vai joutuuko edustustehtäviin, joten on minulla korkkarit ja jakku työpaikan kaapissa kaiken varalta, Liisa Jokinen naurahtaa.

Teemu Heikkilä toivoo enemmän miehiä varhaiskasvatukseen ja vinkkaa, että jos kasvatusala vähänkin kiinnostaa, niin kannattaa tutustua päiväkotityöhön vaikkapa yläkoulun työelämään tutustumisjaksolla.

– Lyhyessäkin harjoittelussa saa realistisen kuvan tästä työstä. Minusta ainakin on todella hienoa seurata lasten kasvua ja nähdä kuinka valtavasti he kehittyvät ja oppivat vain yhden esikouluvuoden aikana.

Teksti: Tuula Ainasoja

Valokuvat: Vilja Tamminen

Artikkeli julkaistu aiemmin OP Etelä-Hämeen Opus-lehdessä maaliskuussa 2019.

OP sosiaalisessa mediassa