Kassa-asioinnin palveluajat

Korona-aika on muuttanut asiakkaiden päivittäisten pankkipalveluiden hoitotapoja.

"Asiakkaat ovat siirtyneet entistä enemmän itsepalvelukanaviin, kuten verkkoon ja maksukuoripalveluiden käyttäjiksi", kertoo OP Etelä-Hämeen nopeiden palveluiden esimies Sirpa Rantapelkonen. "Lisäksi asiakkaat ovat oppineet arvostamaan omaa etukäteen tiedossa olevaa palveluaikaa, jonka saa ajan varaamalla."

Kassapalveluihin ajanvarauksella tai jonottamalla

Keväällä kassapalveluissa siirryttiin toimimaan ainoastaan ajanvarauksin, jotta pystyttiin varmistamaan mahdollisimman hyvin sekä asiakkaiden että toimihenkilöiden turvallisuus. Uusi käytäntö sai kiitosta, joten syyskuussa otettiin käyttöön uusi hybridimalli, jossa asiakas pääsee valitsemaan, haluaako asioida ajanvarauksella vai ilman.

Pääkonttorilla ja Riihimäellä kassapalvelut palvelevat asiakkaita maanantaista perjantaihin ilman ajanvarausta klo 10:00 – 12:00 ja ajanvarauksella klo 13:00 – 16:00.

Hattulassa kassapalvelut ovat avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ilman ajanvarausta klo 10:00 – 13:00 ja ajanvarauksella klo 14:00 – 16:00.

Lopella kassapalvelut ovat avoinna tiistaisin ja torstaisin ilman ajanvarausta klo 10:00 – 13:00 ja ajanvarauksella klo 14:00 – 16:00.

Aikavaraukset kassapalveluihin hoidetaan kahden erityisesti tähän käyttöön avatun puhelinnumeron kautta.

• Hämeenlinnan ja Hattulan konttoreissa asioivat voivat varata kassa-asiointiajan soittamalla numeroon 040 480 4087.

• Riihimäen sekä Lopen konttoreiden asiakkaat numeroon 040 653 5568.

• Puhelimiin vastataan arkisin klo 10.00 – 12.000 välisenä aikana.

Mikäli numero on varattu, niin odotathan takaisin soittoa. Riskiryhmiin kuuluvat saavat eritystukea pankkiasiointiin puhelinnumerosta 010 252 9627 arkisin klo 9:00 – 16:00.

Varaa aika mobiiliopastukseen

Mikäli haluat opastusta op.fi:n tai OP-mobiilin käyttöön oman älypuhelimen tai tablettilaitteen kanssa, voit varata opastusajan samoista puhelinnumeroista kuin kassapalveluajat. Opastukseen tulee ottaa mukaan omat verkkopalvelutunnukset sekä avainlukulista.

Turvallinen asiointi on meille erittäin tärkeää

Huolehdimme konttoreissamme toimitilojen puhtaudesta ja tarjoamme käsidesiä käyttöön. Huomioithan, että pankin on tunnistettava asioinnin yhteydessä asiakas, joka tarkoittaa sitä, että kasvomaskia käyttävän tulee varautua riisumaan maski asioinnin aikana. Näissä tilanteissa tarjoamme uuden maskin tai itse voi halutessaan varautua varamaskin kanssa.

Jos epidemiatilanne vaikeutuu, voimme joutua palaamaan ainoastaan aikavarauksella toimivaan kassapalveluun.

Seuraa verkkosivujamme op.fi/etela-hame tai facebook-sivujamme.

OP sosiaalisessa mediassa