Omat nuoreni ovat päässeet harjoittelemaan itsenäistä rahankäyttöä jo alaikäisyyden aikana maksamalla omia ostoksiaan Visa Electron- kortilla sekä seuraamalla kulutustottumuksiaan Pivo Juniorin kautta. Nyt täysi-ikäistymisen myötä mahdollisuudet monipuolistuvat verkkopankkitunnusten kautta. On OP-mobiilia, aikuisten Pivoa ja op.fi -palvelua.

Olen vanhemman roolissa pyrkinyt opastamaan nuoriani, miten omia asioita hoidetaan sekä kertonut mitä aikuistuminen tarkoittaa raha-asioiden näkökulmasta. Tässä asiassa ei onneksi tarvitse olla vanhempana yksin, vaan oma osuuspankki auttaa kutsumalla täysi-ikäistyneet nuoret pankkitapaamiseen. Tällaisen kutsun sai myös oma nuoreni, joka hieman jännittyneenä lähti sovittuun tapaamiseen. Tilanne rentoutui kuulemma hyvinkin nopeasti, kun vastassa olikin entuudestaan tuttu neuvottelija. Hän oli aiemmin hoitanut nuoreni korttiasioita. Tapaamisessa käytiin läpi mm. tilit, tilien käyttöoikeudet, tilinkäyttövälineet ja avattiin verkkopalvelusopimus. Lisäksi kerrottiin paljon muuta hyödyllistä lisätietoa mm. omistaja-asiakkuudesta ja sen tuomista eduista.

Illalla kotona äidille sitten kuvailtiin, mitä kaikkea pankissa oltiin puhuttu ja tehty. Nuori tuumasi: ”Sitä tietoa tuli kyllä niin paljon, että kaikkea en ehkä ihan heti sisäistänyt. Mutta katsotaan niitä sitten yhdessä lisää jooko?” Selkeästi oli kuitenkin havaittavissa, että tämä itsenäisesti hoidettu konttoritapaaminen, oli hänelle todella iso juttu. Nuoreni koki olevansa tärkeä.

Äitinä olen äärimmäisen kiitollinen siitä, miten paljon OP on ollut mukana ja apuna omien nuorteni talouskasvatuksessa jo tähän mennessä. Ensimmäinen kiitos nuorelta tuli hänen ollessaan yhdeksännellä luokalla ja meiltä pankista oltiin käyty pitämässä koulussa oman talouden hallinta -tunti. Toinen tärkeä kokemus oli tämä täysi-ikäistymiseen liittyvä tapaaminen.

On ihana huomata käytännössä, kuinka tässä nopeasti muuttuvassa ja kehittyvässä maailmassa asiat kuten ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen ovat muutakin kuin sanoja paperilla.