Mutkattomasti metsänomistajaksi

Metsä on monelle mieluisa sijoituskohde: konkreettinen ja suomalaiseen sielunmaisemaan sopiva. OP-Metsänomistaja-erikoissijoitusrahaston avulla metsäsijoittajaksi voivat alkaa nekin, joilla eivät moottorisaha ja vesuri pysy kädessä.

”OP-Metsänomistaja-rahasto on huoleton tapa sijoittaa metsään. Samalla saa suurpuukauppiaan edut”, kertovat Oulun Osuuspankin sijoitusasiantuntijat Pekka Lasanen ja Sanna-Kaisa Kettunen.

Ollapa metsänomistaja! Samoilla omassa metsikössä, hengittää omien puiden tuottamaa raikasta ilmaa ja ihailla omistuksensa hidasta mutta tasaista kasvua luonnon helmassa. Harmi vain, että perinteinen metsänomistajuus vaatii paljon työtä ja aikaa: metsää on osattava hoitaa ja puun myynti se vasta operaatio on.

Onneksi on helpompikin tapa päästä kiinni niin kutsuttuun vihreään kultaan: metsärahastoon sijoittaminen. OPlla tällainen vaihtoehto on ollut tarjolla jo yli kolme vuotta.

”Metsärahaston sijoittajana saa suurpuukauppiaan edut. Rahastolla on nyt 48 000 hehtaaria metsää, mikä tarkoittaa parempaa hintaa puulle kuin pientiloilta myytäessä. Myös metsänhoito sujuu rahastossa kustannustehokkaasti ja ammattimaisesti, eikä vaadi sijoittajalta mitään”, kertoo Oulun Osuuspankin sijoitusasiantuntija Pekka Lasanen.

Kestävää metsänhoitoa

OP-Metsänomistaja-rahaston metsätilat sijaitsevat ympäri Suomen, joten omaisuus on mukavasti hajautettuna jo rahastossa itsessään.

48 000 hehtaarista sijaitsee Kainuussa 27 000 hehtaaria, Pohjois-Pohjanmaalla 5 000 ja Lapissa 3 500. Rahastoon sijoittaminen on siis samalla sijoittamista paikalliseen, pohjoissuomalaiseen metsään.

”Rahastossa on metsiä elinkaaren kaikissa vaiheissa: niin nuorta kasvatusmetsää, pieniä sekä isoja taimikkoja, varttuneita kasvatusmetsiä kuin uudistuskypsiä metsiä”, Oulun Osuuspankin sijoitusasiantuntija Sanna-Kaisa Kettunen kuvailee.

OP-Metsänomistajassa ollaan sitouduttu ekologiseen, kestävän kehityksen metsänhoitoon, ja siitä ovat osoituksena kansainväliset PEFC- ja FSC-sertifikaatit. Rahaston suurimmista tiloista huolehtivat suuret yhteistyökumppanit, kuten UPM. Pienemmät tilat taas ovat paikallisten metsänhoitoyhdistysten käsissä.

”Näin rahasto myös työllistää paikallisia asukkaita. Paikalliset yrittäjät hoitavat metsänhoidon lisäksi myös puukaupan”, Lasanen selventää.

”Moni uusi sijoittaja on kiinnostunut siitä, voiko sitten omilla maillaan käydä metsästämässä tai kalastamassa. Se ei valitettavasti onnistu, sillä oikeudet myydään aina paikallisille seuroille. Mutta samoilemassa voi kyllä käydä, senhän takaavat jo jokamiehenoikeudet!”

Hyvät tulevaisuudennäkymät

OP-Metsänomistaja sopii pitkäjänteiselle, vähintään kuuden vuoden sijoitushorisontilla toimivalle sijoittajalle, joka arvostaa konkreettista omistusta ja vuosittain jaettavaa tuotto-osuutta.

Rahasto jakaa vuosittain vähintään 75 prosenttia tuotosta, joka koostuu puun myyntitulosta ja metsäomaisuuden arvonmuutoksesta. Tuottotavoite on 4 prosenttia kulujen jälkeen. Rahaston arvonkehitykseen liittyvät keskeisimmät riskit ovat Suomen metsäkiinteistömarkkinoiden sekä puun arvonkehitys.

Mukaan OP-Rahastoyhtiön hallinnoimaan OP-Metsänomistaja-erikoissijoitusrahastoon pääsee 5 000 euron minimisijoituksella, jonka jälkeen omistustaan voi lisätä pienemmilläkin summilla. Tie metsäsijoittajaksi alkaa tapaamisella Oulun Osuuspankin toimipaikassa.

”Tapaaminen on tärkeä, sillä siinä tehdään henkilökohtainen sijoittajaprofiili ja varmistetaan paras sijoittamistapa. Samalla käydään läpi tärkeät asiat, kuten rahaston kulut”, Kettunen kertoo.

Metsäteollisuuden tulevaisuudennäkymät ovat hyvät lyhyellä ja erityisesti pitkällä tähtäimellä. Uusia sellu- ja biotuotetehtaita muun muassa Kuopioon, Kemiin, Kemijärvelle ja Paltamoon.

”Metsärahaston riskejä puolestaan ovat tyypillisesti myrsky- ja tykkylumiriskit. OP-Metsänomistajan metsät on kuitenkin vakuutettu”, Lasanen täsmentää.

OP-Metsänomistaja-rahasto myös ostaa metsätiloja, joten omaa tilaa voi tarjota rahastolle osuuspankin toimipaikan kautta.

”Osa rahaston yhteiskuntavastuuta on pirstaloitumisen ehkäisy. Kaupungistumisen ja väestön ikääntymisen myötä on vaara, että Suomessa jää paljon pieniä metsätiloja hoitamatta. Rahaston kautta tilat pääsevät osaksi suurempaa suurempaa kokonaisuutta, josta pidetään huolta.”

Sittenkin oma metsätila?

OP tukee ja palvelee myös metsänomistajia ja sellaiseksi haluavia. Katso lisätietoja: op-metsa.fi

Kiinnostuitko OP-Metsänomistaja-rahastosta?

Soita suoraan OP Oulun asiantuntijalle!

Juttu on julkaistu myös OP Oulun Horisontti -asiakaslehden numerossa 2/2018.

OP sosiaalisessa mediassa