Me edustamme omistaja-asiakkaita

Lounaismaan Osuuspankki sai uuden edustajiston joulukuun alussa. Ensimmäistä kertaa enemmistövaalilla valittu 50-henkinen edustajisto perehtyi tehtäväänsä helmikuun 6. päivä Somerolla.

Edustajisto käyttää Lounaismaan Osuuspankissa ylintä päätösvaltaa. Se hyväksyy muun muassa osuuspankin tilinpäätöksen ja tekee merkittävimmät pankin toimintaa koskevat päätökset.

Edustajisto nimensä mukaisesti edustaa omistaja-asiakkaita ja on siten myös hyvä otos pankin asiakkaista. Edustajissa on opiskelijoita, yrittäjiä, maanviljelijöitä, työntekijöitä ja eläkeläisiä. Myös alueellinen edustuksellisuus toteutuu omista-asiakkaiden kotipaikan suhteessa.

Kolme edustajiston jäsentä jakoi ajatuksiaan pankista ja sen roolista sekä omista odotuksistaan edustajistotyöskentelylle.

Eteenpäin monella rintamalla

Somerolainen Mikko Virtanen aloitti nyt ensimmäisen kautensa Lounaismaan Osuuspankin edustajistossa. 27-vuotias naudanlihantuottaja on aktiivinen monessa ja luottamustehtävissä toimiminen on tuttua.

– Lähdin edustajistoehdokkaaksi, sillä olen kiinnostunut oman pankkini asioista ja haluan päästä myös vaikuttamaan sen toimintaan.

– Pankin ja koko OP-ryhmän arvot ovat yhteneväiset omien arvojeni kanssa. Pidän siitä, että OP panostaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin hankkeisiin. Ja paikallisella tasolla tärkeänä näen juuri omistaja-asiakkaat, jotka mahdollistavat pankin toiminnan ja myös hyötyvät siitä.

Perehdyttämisilta vahvisti Virtasen mielikuvaa pankista ja ryhmästä. Päällimmäisenä hänelle jäi mieleen hyvä omavaraisuus ja vakaus sekä selkeä tahto pyrkiä eteenpäin.

– Odotukset edustajistotyöskentelylle ovat melko korkealla. Vaikka kokouksia on melko harvoin ja meitä edustajia runsaasti, uskon kuitenkin, että omalla aktiivisuudellani minulla on mahdollisuus vaikuttaa.

Konkari vaikuttuu aina uudelleen

Laululavoilta, mainoksista ja viihdemaailmasta tuttu Erkki Liikanen edustaa edustajiston konkareita. Tammelassa asuva Liikanen ei heti osannut laskea vuosiaan edustajistossa, mutta arveli olleensa mukana aina siitä lähtien, kun osuuskuntakokoukset vaihtuivat edustajistoksi.

– Osuuspankin kanssa olen ollut tekemisissä aina 70-luvulta lähtien. Itse asiassa mainostin silloin pankin annuiteettilainaa ja sellaisella itsekin ostin silloin talon Forssan Talsoilasta.

Liikanen lähti mukaan uudelleen ehdokkaaksi, sillä vauhdilla muuttuva maailma pitää mielenkiinnon yllä. Hänen ohjeensa uusille edustajiston jäsenille kuuluukin, että ympäröivää maailmaa kannattaa seurata tarkasti ja kannattaa olla kiinnostunut omasta elinympäristöstä.

– Koen, että on ollut hienoa seurata, miten osuuskunnallinen yritys toimii ja miten se muuttuu maailman mukana. Olen näiden vuosien aikana tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut paljon kontakteja.

Vastuullisesti ja paikallisesti

Kun salolaiselle asianajajalle ja yrittäjälle Päivi Räikkeelle ehdotettiin edustajistoehdokkaaksi lähtemistä, ei pitkällistä suostuttelua tarvittu.

– Pankki- ja finanssimaailma on suuressa muutoksessa ja minua kiinnosti ajatus päästä mukaan vaikuttamaan tuohon muutokseen. Koska en ole poliittisesti sitoutunut, tämä uusi vaalitapa tuki osaltaan päätöstäni lähteä ehdokkaaksi.

– Lounaismaan OP on merkittävä toimija kotipaikkakuntani Salon talousalueella, jossa viimeiset vuodet ovat olleet taloudellisesti raskaita erityisesti Microsoftin toiminnan loputtua. Uskon, että edustajistossa pääsen vaikuttamaan siihen, että pankki on päätöksillään luomassa alueelle positiivista virettä ja uutta nousua.

Paikallisuus ja yhteiskuntavastuu ovat Räikkeelle tärkeitä arvoja. Paikallisena yrittäjänä hän ajattelee, että asukkaiden hyvinvointi on hyvän liiketoiminnan perusta ja toisin päin.

– Pidän tärkeänä, että oma pankkimme kehittää palvelujaan aktiivisesti sekä muuttaa ja laajentaa palvelujansa ympäröivän maailman mukana, ja mieluusti aina muutaman askeleen edellä.

– Arvostan myös sitä, että suurena paikallisena toimijana pankki tukee paikallista nuoriso-, urheilu- ja kulttuuritoimintaa ja sitä kautta vaalii myös näitä arvoja.

Tuoreimmat
Rakennusalan työvoimavuokrauksen mullistanut yrittäjä panostaa ihmisiin: “oikeilla osaajilla mikä tahansa on mahdollista”
Rakennusalan työvoimavuokrauksen mullistanut yrittäjä panostaa ihmisiin: “oikeilla osaajilla mikä tahansa on mahdollista”
Vuokratyöfirman perustanut Tommi Hämäläinen haluaa tehdä rakennusalan työnvälityksestä joustavampaa ja läpinäkyvämpää. Tekoäly on mahdollistanut uudenlaisen palvelun kehittämisen, mutta tärkeintä...
Korporaatiosta yrittäjäksi – Kokeneesta yhtiökumppanista ollut suuri apu
Korporaatiosta yrittäjäksi – Kokeneesta yhtiökumppanista ollut suuri apu
Suunnittelutoimisto Tikka & Talvenheimon luova johtaja Miikka Tikka päätyi yrittäjäksi yli kymmenen vuoden mediatalouran jälkeen.
Sijoittaja, nämä asiat sinun kannattaa lukea osavuosikatsauksesta
Sijoittaja, nämä asiat sinun kannattaa lukea osavuosikatsauksesta
Pörssiyhtiöiden osavuosikatsaukset tarjoavat parhaan tiedon yksittäisen yrityksen asioista. OPn osaketutkimusjohtaja Henri Parkkinen kertoo, mitkä tiedot ovat alkaneella tuloskaudella erityisen...
Yhteiskäyttöautolla minne vaan, milloin vaan
Yhteiskäyttöautolla minne vaan, milloin vaan
Mitä tehdä kun bussi kaasuttaa etuajassa pysäkiltä tai sateinen pyörämatka töihin ei houkuta? Tienvarresta voi napata yhteiskäyttöauton, joka tuo joustavuutta liikkumiseen.

OP sosiaalisessa mediassa