Elämää verkossa – tubettaja Herbalisti testasi OPn verkkoneuvottelun

Sadattuhannet seuraavat verkossa Herbalisti-nimellä tunnetun Juuso Karikuusen elämää YouTube-videoiden kautta. Mitä suosittu tubettaja tuumii OPn verkkoneuvottelusta?

Juuso Karikuusi sanoo olevansa internetin kasvatti, josta ei koskaan pitänyt tulla yrittäjää tai helsinkiläistä.

– Minulla ei ollut mitään tiettyä toiveammattia, johon olisin kokenut olevani sopiva enkä oikein uskaltanut unelmoida kouluaikoina, toteaa Juuso, 23, joka on jo parin vuoden ajan elättänyt itsensä muun muassa tekemällä videoita YouTubeen.

Kouvolasta kotoisin oleva Juuso alkoi tehdä ja julkaista animaatiovideoita 13-vuotiaana. Myöhemmin animaatioiden tilalle tulivat kavereiden kanssa tehdyt pelivideot ja kolmisen vuotta sitten Herbailua-kanava.

– Hain silloin omaa suuntaa ja kokeilin vähän kaikenlaista ja opin tietysti samalla hurjasti niin kameran käytöstä, editoinnista kuin esiintymisestäkin, muistelee Juuso, jonka etenkin nuoret tuntevat nimellä Herbalisti.

##

Kavereita kaikkialla

Nykyisin Juuso julkaisee kanavallaan esimerkiksi omasta elämästään kertovia videoita, pelivideoita sekä vastailee katsojien kysymyksiin. Katsojia eli kanavan tilaajia on nykyisin yli 230 000. Lisäksi Juuso kiersi viime vuonna TubeTourilla ympäri Suomea muiden tubettajien kanssa ja teki omaa tv-ohjelmaa Subilla.

– Olen kasvanut julkisuuteen pikkuhiljaa ja tottunut siihen, että netissä tulee kaikenlaisia kommentteja ja oppinut suodattamaan niitä. On hauskaa, kun ihmiset tulevat juttelemaan. Vähän niin kuin olisi kavereita joka paikassa. Totta kai on niitäkin päiviä, kun ei jaksaisi olla sosiaalinen, mutta ymmärrän myös, että pitää olla tietynlainen edustus päällä koko ajan, miettii Juuso suhdettaan julkisuuteen.

Pivo mullisti maailman

Kun elanto tulee monesta eri lähteestä ja tulot vaihtelevat kuukausittain, on tärkeää seurata omaa taloutta.

– Olen ihan rakastunut Pivoon, johon en olisi varmaan tutustunut, jos en olisi OPn asiakas. Pivo on mullistanut maailmani, kun olen alkanut seurata, mihin oikein käytän rahaa, kiittelee Juuso mobiilisovellusta.

– Seuraan Pivoa myös sosiaalisessa mediassa ja tykkään interaktiivisesta meiningistä siellä. Lisäksi sovellukseen tulee koko ajan päivityksiä, joita ei ole osannut edes toivoa, jatkaa Juuso.

Asiakkuus OP Kymenlaaksossa on pysynyt, vaikka kotipaikka on vaihtunut Kouvolasta Helsinkiin.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että haluan hoitaa ainakin suuremmat pankkiasiat kasvokkain, mutta nyt kokeilin ensimmäistä kertaa verkkoneuvottelua, kertoo Juuso, joka etsii ensimmäistä omaa asuntoaan Helsingistä yhdessä avopuolisonsa kanssa.

– Kokemus oli erittäin positiivinen. Verkkoneuvottelu tuntui ihan oikealta tapaamiselta ja oli kätevää, kun näin laskurit ja muut materiaalit keskustelun lomassa. Jos olisin tarvinnut jotain papereita kotoa neuvottelun tueksi, olisivat nekin olleet helposti saatavilla. Myös tekniikka toimi hyvin ja sovellusta oli helppo käyttää, kun se toimi omilla pankkitunnuksilla, kiteyttää Juuso ja antaa vielä pari käytännön neuvoa: – Verkkoneuvottelua kannattaa testata hyvissä ajoin ennen neuvottelun alkua. Lisäksi huomasin, että ponnahdusikkunat pitää hyväksyä, jotta sovellus toimii.

  • Youtube: Internetissä toimiva video­palvelu, johon kuka tahansa voi lisätä omia videoita.
  • Tubettaja: Henkilö, joka tuottaa sisältöä YouTubeen säännöllisesti.
  • Vloggaaja: Lyhenne sanasta videobloggaaja. Tubettaja, joka julkaisee päiväkirjamaista videoblogia.

Katso Juuson Mun päivä -video, jossa muun muassa ajatuksia asunnon ostamisesta:

Katso Juuson Mun päivä -video, jossa muun muassa ajatuksia asunnon ostamisesta.

Tuoreimmat
Tulevaisuutta rakennetaan puun varaan
Puurakentamisen suosio kasvaa hinnasta huolimatta. Suosiota vauhdittavat erityisesti julkinen rakentaminen ja puukerrostalot. Joensuuhun on suunnitteilla Suomen korkein kerrostalo.
Koukuttavaakin koukuttavammat työmatkat
Merja Naroma kulkee saaressa sijaitsevaan toimistoonsa laivalla. Martti Virtanen taas ajaa autolla, jonka hän pistää työpäivän päätteeksi latauspistokkeeseen.
Hyvää mieltä itselle ja tarvitseville
Joulu on hyvien tekojen juhlaa. Turun seudulla voit jakaa hyvää mieltä apua tarvitseville ja saada samalla ripauksen joulutunnelmaa myös itselle osallistumalla nyt starttaaviin joulukeräyksiin....
Omistaja-asiakas, tervetuloa joulukonserttiin!
OP Turun Seudun perinteinen joulukonsertti kutsuu omistaja-asiakkaita Mikaelinkirkkoon nauttimaan jouluisista sävelistä.

OP sosiaalisessa mediassa