Tarinoita Kesäduunista osa 2: Golf liikuttaa lapsia ja nuoria

Ylimääräisiä käsipareja löytyi OP Etelä-Karjalan Kesäduuni-kampanjan myötä tänä kesänä viheriöltä asti, kun Imatran Golf ry:n kaksi kesäduunaria ohjasivat junnuryhmiä urheilun saloihin.

17-vuotias Jella Paloposki oli etukäteen päättänyt, että tänä kesänä tehdään töitä. Hän hakikin Imatran Golf ry:n lisäksi muutamaan kauppaan, mutta toiveena oli päästä työskentelemään nimenomaan golfin pariin.

Jellalla on parin vuoden golf-tausta. Hän opiskelee Tanhuvaaran urheiluopistossa liikunnanohjaajaksi, ja ensimmäisen vuoden jälkeen lapsiryhmistä oli kokemusta.

– Ohjasin Imatran Golfilla kahta ryhmää, joissa oli kaikenikäisiä lapsia. Oli kiinnostavaa oppia, miten eri-ikäiset toimivat ryhmässä.

– Positiivinen yllätys oli, miten paljon sain vastuuta ja minuun luotettiin, että pystyn ohjaamaan ryhmää itsenäisesti.

Lapset ottivat kesäohjaajan hyvin vastaan ja kyselivät innoissaan kuulumisia aina tuntien aluksi.

– Kyllä työssä parasta olivat ne lapset. Myös työympäristö oli hyvä ja työskentely mukavaa.

Jella uskoo, että oman alan työkokemuksesta on tulevaisuuden työnhaussa hyötyä. Tuleva unelmatyö on vielä auki, mutta selvää on, että liikunta- ja hyvinvointialalta se todennäköisesti löytyy.

Imatran Golf ry:n Toni Turkkila kertoo olevansa todella tyytyväinen kesäduunareihin. Yhdistys oli tänä vuonna toista kertaa mukana Kesäduuni-kampanjassa ja heillä oli nyt kaksi nuorta töissä.

– Minulla oli korkeat odotukset nuoria kohtaan ja he suoriutuivat todella mallikkaasti. Kaikki meni hyvin ilman ongelmia. Golf-tausta ei ollut edellytys palkkaamiselle.

– Kesäduunarien tehtävä oli nimenomaan lasten perusliikuntataitojen kehittäminen, eli pallon heittoa ja potkimista ynnä muuta. Kaikilla hakijoilla oli siis mahdollisuus päästä mukaan. Olimme varautuneet tarjoamaan golfin alkeiskurssin mahdollisille ensikertalaisille.

Hakijoita riitti ja Tonin mukaan kaikki olivat erinomaisia ehdokkaita työntekijöiksi.

– Kyllähän me tietysti mietimme, että mitenköhän golf kiinnostaa nuoria, kun ei ole mikään valtavirran harrastus. Tässä kuitenkin nähtiin, että aina kannattaa yrittää - turha enää lopuksi jossitella, jos ei edes yritä.

Yhdistystä pyöritetään vapaaehtoistyönä ja päivätyön ohella, joten apukädet tulivat tarpeeseen.

– Kesäduunarit ovat olleet ensimmäisiä yhdistykseen palkattuja työntekijöitä ja heistä on ollut valtava apu meille. Tänä vuonna kesäduunareiden työpanoksella liikutettiin imatralaislapsia golfin parissa kaiken kaikkiaan 140 tunnin edestä.

– Tämä on sellainen win-win –tilanne, nuoret saavat töitä ja me saamme uusia ohjaajia. Ja tekeehän se lapsillekin välillä hyvää nähdä vähän uusia naamoja, Toni naurahtaa.

Kesäduuni-kampanjan myötä OP Etelä-Karjala mahdollisti tänä kesänä 100-vuotiaan Suomen kunniaksi sadan eteläkarjalaisen nuoren kesätyön paikallisissa yhdistyksissä. Blogisarjassa tutustutaan neljään nuoreen ja heidän työnantajiinsa. Osapuolet kertovat, millainen kokemus Kesäduuni oli.

Tuoreimmat
Paras päivä aloittaa sijoittaminen on tänään – laadi sijoittajaprofiilisi nyt verkossa
Paras päivä aloittaa sijoittaminen on tänään – laadi sijoittajaprofiilisi nyt verkossa
Oletko sijoittaja tai kiinnostunut sijoittamisesta? Täytä oma sijoittajaprofiilisi op.fi:ssä. Sijoittajaprofiilin avulla selvitämme, millainen sijoittaja olet ja voimme tarjota juuri sinulle...
Saippuakauppiaaksi alakoulussa? Pikkuyrittäjät-ohjelma opettaa taloustaitoja koululaisille
Saippuakauppiaaksi alakoulussa? Pikkuyrittäjät-ohjelma opettaa taloustaitoja koululaisille
Yrittäjyyskurssit opettavat lapsille ja nuorille paitsi yritteliäisyyttä myös talouden hallintaa ja rahan arvoa.
Näin tunnistat sydänkohtauksen – lievät oireet sekoittuvat joskus närästykseen
Näin tunnistat sydänkohtauksen – lievät oireet sekoittuvat joskus närästykseen
Tiedätkö mistä oireista tunnistat sydänkohtauksen? Sydäninfarktin sattuessa jokainen minuutti on arvokas – näin toimit oikein.
Henkka Hyppönen: "Muutos vaatii itsensä kuuntelua ja emotionaalista hyppyä"
Henkka Hyppönen: "Muutos vaatii itsensä kuuntelua ja emotionaalista hyppyä"
Muutoksen aikaansaaminen vaatii paitsi itsensä kuuntelua, myös ajatusten jakamista muiden kanssa.

OP sosiaalisessa mediassa