Päättäjät valitaan marraskuussa

Osuuspankin ylintä päätösvaltaa käyttävä edustajisto valitaan marraskuussa järjestettävissä vaaleissa. Valinnan tekevät omistaja-asiakkaat, ja 50 eniten ääniä saanutta ehdokasta valitaan edustajistoon.

Perinteisesti edustajisto on läpileikkaus pankin asiakaskunnasta.

– Osuuspankin asioista päättävät eri aloilla toimivat eri-ikäiset omistaja-asiakkaat. Pankille on tärkeää, että edustajiston monipuolisuus säilyy myös maantieteellisesti, sanoo Etelä-Karjalan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Timo Alho.

Erityisesti Timo Alho kannustaa vaaliuurnille nuoria omistaja-asiakkaita. Heitä pankissa on paljon, ja heiltä toivotaan aktiivisuutta.

– Omistaja-asiakkuuteen kuuluu erilaisia etuja, ja yksi tärkeimmistä on oikeus vaikuttaa pankin päätösvaltaa käyttävien valintaan. Jokaisella omistaja-asiakkaallamme on mahdollisuus äänestää edustajistoon henkilöä, jonka tuntee edustavan itseään parhaiten.

Edustajiston vaalit pidetään samanaikaisesti koko OP Ryhmässä. OP Etelä-Karjalalla on marraskuun vaaleissa ensimmäistä kertaa vain yksi vaalipiiri.

– Edustajiston vaalit ovat nyt myös aiempaa digitaalisemmat. Ne omistaja-asiakkaat, joilla on käytössään OP-verkkopalvelu, voivat äänestää omassa verkkopalvelussaan tai OP-mobiilissa, kertoo vaalimestari Tiina Linnamurto.

Omistaja-asiakkaat, jotka eivät käytä verkkopalvelua, saavat äänestysmateriaalin postitse ja myös äänestävät postitse. Ehdokkaat löytyvät vaalisivuilta ja verkossa olevasta vaalikoneesta, jonka avulla voi tutkailla itselle sopivaa ehdokasta. Ehdokkaat esitellään OP-verkkopalvelussa, jonka kautta äänestäminenkin sujuu samantien. OP Etelä-Karjalan vaalikone auttaa sopivan ehdokkaan valinnassa.

Lue lisää: op-edustajistonvaalit.fi

Tuoreimmat
Rahat pankkitililtä sijoituksiin – ”Suomalaisten tileillä makaa 87 miljardia euroa”
Rahat pankkitililtä sijoituksiin – ”Suomalaisten tileillä makaa 87 miljardia euroa”
Nollakorkoisten pankkitilien sijaan rahat kannattaa sijoittaa tuottavampiin kohteisiin, sillä pankkitileillä makuuttaessa jo inflaatio syö osan säästöjen arvosta. Toisin kuin moni mieltää...
Viljakaupan ostajat ja myyjät kohtaavat nyt verkossa
Viljakaupan ostajat ja myyjät kohtaavat nyt verkossa
Viljatori.fi tuo viljakaupan verkkoon ja auttaa ostajia ja myyjiä löytämään toisensa entistä helpommin. Tarkoituksena on, että yhdestä paikasta saisi hyvän katsauksen kauppatilanteeseen.
Kolme vaatekomeroa, kuraeteinen ja ”liikaa” säilytystilaa – OPn Kotoisa rakennetaan lapsiperheen tarpeisiin
Kolme vaatekomeroa, kuraeteinen ja ”liikaa” säilytystilaa – OPn Kotoisa rakennetaan lapsiperheen tarpeisiin
Juha Kartastenpään ja Sanna Kuusikarin nelihenkinen perhe rakentaa OPn Kotoisaa Porin asuntomessualueelle. Perhe on osallistunut rakentamiseen paljon, mutta myös ammattilaisten apuun luotetaan.
Työterveyshuollon tärkein tehtävä ei ole sairauslomalappujen kirjoittaminen
Työterveyshuollon tärkein tehtävä ei ole sairauslomalappujen kirjoittaminen
Työterveyden tärkein tehtävä on ennaltaehkäisy.

OP sosiaalisessa mediassa